Ei oo todellista! Vihdoinkin kun saan aikaseks päivittää blogia ja oon valinnu ison nipun kuvia ekalta Intian-viikolta, nettiyhteys on niin hidas ettei se anna ladata niitä tänne ollenkaan. Tää paikka on toinen niistä wifi-paikoista joita oon täältä Kovalamista löytäny, täytyy kokeilla paremmalla onnella sitten vielä siitä toisesta... no nyt on sitten paljon tekstiä, koittakaa kestää :)
Aloinkin hiljalleen jo ajatella, että täällähän on ihan mukavaa, mutta nyt taas alko ärsyttää niin sairaasti. Intia on oikeasti niin rasittava matkailumaa, ettei mitään rajaa. Myönnetään, mulla on varmasti asenneongelma. Ja myöskään, en valmistautunut tarpeeksi. Ennen matkaa ahmin tietoa niin paljon kuin ehdin Thaimaasta, mutta Intia-tiedon hankkiminen jäi ihan nollille. Ja Intiasta, jos mistä, olisi pitänyt hankkia tietoa etukäteen.
No, mutta. Nyt ollaan vietetty hyvin leppoisaa rantaelämää neljä viimeisintä päivää, ja on ollut kyllä oikein mukavaa! Ollaan Keralan Kovalamissa, ja tää on tällainen ihana turistimesta! Uskokaa tai älkää, mutta tuntui todella kivalta päästä vaihteeksi paikkaan, jossa on muita länsimaalaisia, kivoja rantaravintoloita, käytettyjen kirjojen kauppa, nettikahviloita sun muuta. Satuimme aloittamaan matkamme täällä yhdestä Intian sekavimmista, liikennekaoottisimmista, saasteisimmasta ja meluisimmasta suurkaupungista ja jatkoimme matkaamme halki Tamil Nadun, osavaltion, jossa emme juuri muita valkoihoisia nähneet. Ajattelimme Suomessa välttävämme matkallamme pahimpia turistipaikkoja, mutta tämä Kovalam oli nyt juuri sitä mitä tarvitsimme.
Olemme myös jutelleet monille kanssamatkustajille, joita olemme tavanneet majatalossamme sekä ravintoloissa. Thaimaa oli niin pullollaan reissareita, että muiden backpackereiden kanssa tuli loppujen lopuksi sosialisoiduttua melko vähän. Täällä tuntuu jotenkin mahtavalta jutelle joillekin, jotka ovat kokeneet tämän saman, oudon maan ja jotka ymmärtävät sitä englantia, mitä me puhumme. Seinänaapureinamme on mukava ruotsalainen keski-ikäinen pariskunta, joista nainen puhuu suomea, koska on Pohjois-Ruotsista! Olipa hauskaa jutella suomeksi. Ja sitten tapasimme kanadalaisen niinikään keski-ikäisen pariskunnan, joka on vuoden reissulla ja jonka mielestä mikään ei ole niin vaikea matkailumaa kuin Kiina, jonka kyllä uskomme täysin. Ja sitten tapasimme hauskan britin Thomaksen, jonka kanssa päivittelimme intialaisten miesten massiivisia viiksiä ja ihmettelimme, mitä järkeä on siinä, että oluen myyminen on Intiassa kiellettyä, mutta sitä saa silti joka paikasta, mutta jos poliisi tulee, pullot täytyy piilottaa, paitsi jos ravintola lahjoo poliisin, niin asia on okei. Olutta ei siis ikinä lue menussa, mutta silti Intiassa valmistetaan mainiota Kingfisheriä, jota saa aina ”tiskin alta”. Tosin voi myös olla, että kaikki paikat eivät ole vain hankkineet anniskelulupia tai vastaavaa, en siis ole ihan varma, onko oluen myyminen täällä varsinaisesti laitonta. Mutta kyllä on hankalaa!
Kovalamin rantojen sanotaan olevan Intian parhaimpia, joten siksi tulimme tänne. No, rantaelämä on täällä ihan mukavaa, koska kaikki palvelut ovat lähellä, mutta uiminen on haasteellista hillittömien aaltojen takia. Tosin Tuomas tykkää ihan hirveästi ja hyppii aalloissa joka päivä kuin delfiini. Mä en oo koskaan aikasemmin edes nähny noin isoja aaltoja, huh! Täältä olisi tarkoitus jatkaa niinikään Keralassa sijaitsevaan Varkalaan, myös rantakohde, ja sitten Goalle. Nyt on näitä rantapaikkoja aika paljon suunnitelmissa, mutta ihan kiva vaan!
Yksi hieman rassaava, joskaan ei hermoja totaalisesti vievä asia on ollut jatkuvat sähkökatkokset. Intiassa sähköntuotanto on ilmeisesti yksinkertaisesti aivan liian riittämätöntä yli miljardille ihmiselle, ja sähkökatkoksia on ollut kaikissa paikoissa, joissa olemme käyneet. Pahin oli Kanyakumarissa; sähköt katkesivat noin kahden tunnin välein aina muutamaksi minuutiksi kerrallaan. Tästä ei siis muuten olisi mitään haittaa, mutta siis koska olemme majoittuneet hotelleissa, olemme saaneet sellaista luksusta kuin TV:n, ja täällä näkyy noin 90 kanavaa, joista noin viisi leffakanavaa näyttää tauotta amerikkalaisia leffoja, ja arvaatte varmaan, että sähköt katkeavat juuri sillä sekunnilla, kun pahis yllättää James Bondin ja jännitys on käsinkosketeltavissa. Sähkökatkosten takia täällä ei myöskään kannata juuri syödä jäätelöä; se on juuri niin hyvää kuin miltä moneen kertaan sulaneen ja uudestaan jäätyneen jäätelön voisi kuvitella maistuvan.
Intialaisten myyjien innokkuus ja periksiantamattomuus on ihan omaa luokkaansa. Jos menee kioskiin ostamaan vettä ja mandariineja, myyjä kysyy, tarvitsemmeko omenoita? Viinirypäleitä? Keksejä? Pringlesejä? Hei, tarvitsetteko paristoja? Entä limsaa? Tai jos kävelee basaarialueella, niin johan on sisäänheittäjää ja markkinamiestä ja päälle vielä katukaupustelijat. Toki Thaimaassakin oli vastaavaa, mutta intialaiset ovat vielä paljon, paljon päällekäyvempiä. Voi kun joku hoksaisi täällä, että länsimaalaiset lähinnä ahdistuu siitä hullusta tuputtamisesta, ja voisivat ostaakin jotain, jos saisivat ensin katsella rauhassa. Onneksi alan jo tottua tähän meininkiin, en enää ärsyynny vaan päätin että hymyilen kaikille ja pysyn positiivisena!
Intia tuntuu monin tavoin niin ihmeelliseltä yhteiskunnalta, ettei sitä voi olla ihmettelemättä. Maa tuntuu pitävän kiinni omista perinteistään ja tavoistaan kynsin hampain kiinni, ja länsimaalaistuminen olisi suunnilleen kauheinta, mitä voisi ajatella. Konservatiivisuus ja byrokraattisuus ihmetyttää jatkuvasti, vaikka siitä tiesinkin etukäteen. Monet ei myöskään tunnu tietävän Suomi-nimisen maan olemassaolosta. Usein kysytään, että mistä olemme, ja kun sanomme Finland, sanoo intialainen, että aah, England. Sitten me: no, Fin-land. Intialainen: Fing-land. Ja keskustelu päättyy eikä me olla ihan varmoja, tietääkö intialainen edes koko maata. Ja sitten, tämä on kaikkein käsittämättömintä, kysymys kuuluu: so do you speak spanish? Jostain kumman syystä meiltä on kysytty vaikka kuinka monta kertaa, onko meidän äidinkieli espanja.
Tällaisia tarinoita tällä kertaa!
-Milka
Aloinkin hiljalleen jo ajatella, että täällähän on ihan mukavaa, mutta nyt taas alko ärsyttää niin sairaasti. Intia on oikeasti niin rasittava matkailumaa, ettei mitään rajaa. Myönnetään, mulla on varmasti asenneongelma. Ja myöskään, en valmistautunut tarpeeksi. Ennen matkaa ahmin tietoa niin paljon kuin ehdin Thaimaasta, mutta Intia-tiedon hankkiminen jäi ihan nollille. Ja Intiasta, jos mistä, olisi pitänyt hankkia tietoa etukäteen.
No, mutta. Nyt ollaan vietetty hyvin leppoisaa rantaelämää neljä viimeisintä päivää, ja on ollut kyllä oikein mukavaa! Ollaan Keralan Kovalamissa, ja tää on tällainen ihana turistimesta! Uskokaa tai älkää, mutta tuntui todella kivalta päästä vaihteeksi paikkaan, jossa on muita länsimaalaisia, kivoja rantaravintoloita, käytettyjen kirjojen kauppa, nettikahviloita sun muuta. Satuimme aloittamaan matkamme täällä yhdestä Intian sekavimmista, liikennekaoottisimmista, saasteisimmasta ja meluisimmasta suurkaupungista ja jatkoimme matkaamme halki Tamil Nadun, osavaltion, jossa emme juuri muita valkoihoisia nähneet. Ajattelimme Suomessa välttävämme matkallamme pahimpia turistipaikkoja, mutta tämä Kovalam oli nyt juuri sitä mitä tarvitsimme.
Olemme myös jutelleet monille kanssamatkustajille, joita olemme tavanneet majatalossamme sekä ravintoloissa. Thaimaa oli niin pullollaan reissareita, että muiden backpackereiden kanssa tuli loppujen lopuksi sosialisoiduttua melko vähän. Täällä tuntuu jotenkin mahtavalta jutelle joillekin, jotka ovat kokeneet tämän saman, oudon maan ja jotka ymmärtävät sitä englantia, mitä me puhumme. Seinänaapureinamme on mukava ruotsalainen keski-ikäinen pariskunta, joista nainen puhuu suomea, koska on Pohjois-Ruotsista! Olipa hauskaa jutella suomeksi. Ja sitten tapasimme kanadalaisen niinikään keski-ikäisen pariskunnan, joka on vuoden reissulla ja jonka mielestä mikään ei ole niin vaikea matkailumaa kuin Kiina, jonka kyllä uskomme täysin. Ja sitten tapasimme hauskan britin Thomaksen, jonka kanssa päivittelimme intialaisten miesten massiivisia viiksiä ja ihmettelimme, mitä järkeä on siinä, että oluen myyminen on Intiassa kiellettyä, mutta sitä saa silti joka paikasta, mutta jos poliisi tulee, pullot täytyy piilottaa, paitsi jos ravintola lahjoo poliisin, niin asia on okei. Olutta ei siis ikinä lue menussa, mutta silti Intiassa valmistetaan mainiota Kingfisheriä, jota saa aina ”tiskin alta”. Tosin voi myös olla, että kaikki paikat eivät ole vain hankkineet anniskelulupia tai vastaavaa, en siis ole ihan varma, onko oluen myyminen täällä varsinaisesti laitonta. Mutta kyllä on hankalaa!
Kovalamin rantojen sanotaan olevan Intian parhaimpia, joten siksi tulimme tänne. No, rantaelämä on täällä ihan mukavaa, koska kaikki palvelut ovat lähellä, mutta uiminen on haasteellista hillittömien aaltojen takia. Tosin Tuomas tykkää ihan hirveästi ja hyppii aalloissa joka päivä kuin delfiini. Mä en oo koskaan aikasemmin edes nähny noin isoja aaltoja, huh! Täältä olisi tarkoitus jatkaa niinikään Keralassa sijaitsevaan Varkalaan, myös rantakohde, ja sitten Goalle. Nyt on näitä rantapaikkoja aika paljon suunnitelmissa, mutta ihan kiva vaan!
Yksi hieman rassaava, joskaan ei hermoja totaalisesti vievä asia on ollut jatkuvat sähkökatkokset. Intiassa sähköntuotanto on ilmeisesti yksinkertaisesti aivan liian riittämätöntä yli miljardille ihmiselle, ja sähkökatkoksia on ollut kaikissa paikoissa, joissa olemme käyneet. Pahin oli Kanyakumarissa; sähköt katkesivat noin kahden tunnin välein aina muutamaksi minuutiksi kerrallaan. Tästä ei siis muuten olisi mitään haittaa, mutta siis koska olemme majoittuneet hotelleissa, olemme saaneet sellaista luksusta kuin TV:n, ja täällä näkyy noin 90 kanavaa, joista noin viisi leffakanavaa näyttää tauotta amerikkalaisia leffoja, ja arvaatte varmaan, että sähköt katkeavat juuri sillä sekunnilla, kun pahis yllättää James Bondin ja jännitys on käsinkosketeltavissa. Sähkökatkosten takia täällä ei myöskään kannata juuri syödä jäätelöä; se on juuri niin hyvää kuin miltä moneen kertaan sulaneen ja uudestaan jäätyneen jäätelön voisi kuvitella maistuvan.
Intialaisten myyjien innokkuus ja periksiantamattomuus on ihan omaa luokkaansa. Jos menee kioskiin ostamaan vettä ja mandariineja, myyjä kysyy, tarvitsemmeko omenoita? Viinirypäleitä? Keksejä? Pringlesejä? Hei, tarvitsetteko paristoja? Entä limsaa? Tai jos kävelee basaarialueella, niin johan on sisäänheittäjää ja markkinamiestä ja päälle vielä katukaupustelijat. Toki Thaimaassakin oli vastaavaa, mutta intialaiset ovat vielä paljon, paljon päällekäyvempiä. Voi kun joku hoksaisi täällä, että länsimaalaiset lähinnä ahdistuu siitä hullusta tuputtamisesta, ja voisivat ostaakin jotain, jos saisivat ensin katsella rauhassa. Onneksi alan jo tottua tähän meininkiin, en enää ärsyynny vaan päätin että hymyilen kaikille ja pysyn positiivisena!
Intia tuntuu monin tavoin niin ihmeelliseltä yhteiskunnalta, ettei sitä voi olla ihmettelemättä. Maa tuntuu pitävän kiinni omista perinteistään ja tavoistaan kynsin hampain kiinni, ja länsimaalaistuminen olisi suunnilleen kauheinta, mitä voisi ajatella. Konservatiivisuus ja byrokraattisuus ihmetyttää jatkuvasti, vaikka siitä tiesinkin etukäteen. Monet ei myöskään tunnu tietävän Suomi-nimisen maan olemassaolosta. Usein kysytään, että mistä olemme, ja kun sanomme Finland, sanoo intialainen, että aah, England. Sitten me: no, Fin-land. Intialainen: Fing-land. Ja keskustelu päättyy eikä me olla ihan varmoja, tietääkö intialainen edes koko maata. Ja sitten, tämä on kaikkein käsittämättömintä, kysymys kuuluu: so do you speak spanish? Jostain kumman syystä meiltä on kysytty vaikka kuinka monta kertaa, onko meidän äidinkieli espanja.
Tällaisia tarinoita tällä kertaa!
-Milka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti