Kohta se on ohi. Thaimaa nimittäin. Huomenna illalla lennetään kohti Intiaa. Aika jännät fiilikset, toisaalta tosi kivat, toisaalta aika haikeat. Thaimaassa on nimittäin ollut hullun kivaa!
Nyt ollaan vikaa iltaa Bangkokissa, ollaan asusteltu täällä liikekeskustassa, kävelymatkan päässä kaikist parhaista shoppailukeskuksista. Milka onkin tutustunut niihin kohtuu ahkerasti! :D Pieni miinus on se, ettei kehtaa ostaa hulluna kamaa kun ne pitää sit vielä raahata Intian halki. Mut oikeestaan parasta shopping centrereissä (varsinkin Siam Paragonissa) on niiden järjettömän monipuolinen ravintola- ja herkkutarjonta. Tahtoo Swensensin Suomeenkin!
Käytiin eilen illalla leffassa, kyseesä oli Frankenweenie, animaatio pojasta joka herättää kuoleen koiransa eloon sähköiskulla. Tim Burtonin uusin. Leffa oli hyvä ja viihdyttävä, mut ehkä molempia jäi vähän kaihertamaan se, että upean oudoista hahmoista ei saatu ihan kaikkea huumoria irti. Kakkaennustus oli paras! :p Erikoisen leffakokemuksesta teki se, että katsottiin se 4Dx:nä. Se tarkoittaa sitä et ite leffa oli 3D:nä ja sen lisäksi oli fyysisiä efektejä, penkit liikkuvat, tuuli puhalsi, vesi roiskui, sumua ja savua pukkasi. Kaikki tietty sidoksissa leffan tapahtumiin. Oli ihan siisti kokemus, efektejä oli sopivasti, ei häiriöksi asti.
Koettiin myös "Pohjois-Korea-hetki", elokuvan alussa nimittäin pärähti soimaan Thaimaan kansallishymni ja screeni näytti iloisia thaikkuja laulellen töitä tekemässä, kunkku Bhumibolin orkestroidessa koko hommaa! Homma päättyi mahtipontiseen kuorolauluun ja kuninkaan ylistykseen. Viimeisenä screenillä oli jättimäinen kunkku, katse suunnattuna tulevaisuuteen, sekä kultaisena loimuava teksti: Long Live The King! :D Tämän pariminuutisen toimituksen aikana kaikki luonnollisesti seisoivat.
Tänään herättiin aikaisin (suhteellisesti) ja suunnattiin kohti vieressä olevaa bacc:ia. Se meinaa Bangkok Art and Culture Centeriä. Vähän ku Kiasma mut 9 kerrosta ja muutenki isompi ja kaunimpi. Esillä oli kattava kokoelma Thaimaalaista taidetta 65 viime vuoden ajalta. (Eli kunkun valtakauden mitalta, aika epeli se kunkku! Opittiin myös sekin että se on myös muusikko ja säveltäjä. Soittaa trumpettia tms. tuubaa. Ei katottu niin tarkkaan ja levykin jäi ostamatta.) Mä en jaksanu kiertää koko kompleksia, mut Milka kultturoi munkin puolesta. :) Joka kerroksessa oli vähän erilainen museokauppa. AAAH! -Milka huom.
Nyt käytiin eka kertaa hienosti syömässä, oli kivaa! Illan päätti Singhat viereisessä luksus/designhotellissa. Pakkaaminen jäänee aamuun. :)
-Tuomas
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Kuumuutta
Mo!
Täällä ollaan vielä Paissa. Ja eipä olla oikeastaan tehty juuri mitään. Aika kuluu äkkiä, kun nukkuu pitkään ja chillailee kahviloissa ja käy syömässä. Täällä on myös päivisin käsittämättömän kuuma, joten mitään ihmeempää ei oikein jaksakaan tehdä. Monet ravintolatkin sulkeutuvat iltapäiväsiestan ajaksi!
Niitä kahviloita ja ravintoloita Paissa vasta riittääkin! Uskaltaisin melkein väittää, että kokoonsa nähden Paissa on Thaimaan paras kahvilatarjonta. Täällä voi todella hemmotella itsensä pilalle, koska hyvää kahvia, kakkuja, jäätelöä ja leipomoita löytyy vaikka kuinka monta ja paljon. Ehdottomasti paras mielestämme on ollut cafe Boomalicious, missä leivotaan itse hapanta hiivaleipää ja sitä käytetään kaikissa sandwicheissä. Niin hyvää! Yleensä kun täältä saa vain sitä valkoista pullahöttöpaahtoleipää. Toinen helmi paikka on ollut Cake Go-O, huippu valikoima kakkuja ja jäätelöä!
Huomenna ollaan lähössä kohti Bangkokia, jonne meille jää vielä pari päivää, torstaina sitten lento Chennaihin! Vähän ehkä jännittää, varmaan kulttuurishokki tulee olemaan melkoinen. Thaimaa on ollut niin todella helppo matkailumaa. Jotenkin ei oikein pysty ajattelemaan, minkälaista Intiassa on. Odotan sitä tosi innolla, mutta samalla jännittää kaikki; ilmansaasteet, liikenne, katulapset, turvallisuus yleensäkin.
Yritellään tutustua Intiaan ja Chennaihin ja varata netin kautta jo junalippuja ympäri Etelä-Intiaa. Intiassa on niin tajuttomasti ihmisiä jotka matkustaa junalla päivittäin, niin opaskirjojen mukaan kannattaa liput varata netistä etukäteen. Mutta vitsi kun on vaikeaa! Sinne sivustolle pitää ensin rekisteröityä, ja sitä varten pitää laittaa puhelinnumero johon lähetetään joku koodi joka tarvitaan, mutta rekisteröitymislomakkeeseen ei mahdu sitä maan suuntanumeroa ja lukee muutenkin, ettei kansainvälisiä tekstiviestejä lähetetä. No lähetin nyt sähköpostia ja kyselin onko mahdollista rekisteröityä ilman intialaista puhelinnumeroa, ehkä se jotenkin onnistuu.. Tietty varaaminen etukäteen on vähän hassua kun pitäs suunnitella koko Intian matkasuunnitelma aika hyvin etukäteen, mutta on se sitten kiva kun on ne liput varattu eikä tarvi jonottaa 40 asteen kuumuudessa rautatieasemalla muutaman muun ihmisen kanssa. No, katotaan mitä tästä tulee.
Hurjaa. Joo, myönnetään, kyllä mua vähän jännittää.
Suomessa taitaa olla jo ensilumet ja kunnallisvaalipäiväkin tänään. Ei muuta kuin onnea vaaleihin kaikille ehdokkaille!
-Milka
Täällä ollaan vielä Paissa. Ja eipä olla oikeastaan tehty juuri mitään. Aika kuluu äkkiä, kun nukkuu pitkään ja chillailee kahviloissa ja käy syömässä. Täällä on myös päivisin käsittämättömän kuuma, joten mitään ihmeempää ei oikein jaksakaan tehdä. Monet ravintolatkin sulkeutuvat iltapäiväsiestan ajaksi!
Niitä kahviloita ja ravintoloita Paissa vasta riittääkin! Uskaltaisin melkein väittää, että kokoonsa nähden Paissa on Thaimaan paras kahvilatarjonta. Täällä voi todella hemmotella itsensä pilalle, koska hyvää kahvia, kakkuja, jäätelöä ja leipomoita löytyy vaikka kuinka monta ja paljon. Ehdottomasti paras mielestämme on ollut cafe Boomalicious, missä leivotaan itse hapanta hiivaleipää ja sitä käytetään kaikissa sandwicheissä. Niin hyvää! Yleensä kun täältä saa vain sitä valkoista pullahöttöpaahtoleipää. Toinen helmi paikka on ollut Cake Go-O, huippu valikoima kakkuja ja jäätelöä!
Huomenna ollaan lähössä kohti Bangkokia, jonne meille jää vielä pari päivää, torstaina sitten lento Chennaihin! Vähän ehkä jännittää, varmaan kulttuurishokki tulee olemaan melkoinen. Thaimaa on ollut niin todella helppo matkailumaa. Jotenkin ei oikein pysty ajattelemaan, minkälaista Intiassa on. Odotan sitä tosi innolla, mutta samalla jännittää kaikki; ilmansaasteet, liikenne, katulapset, turvallisuus yleensäkin.
Yritellään tutustua Intiaan ja Chennaihin ja varata netin kautta jo junalippuja ympäri Etelä-Intiaa. Intiassa on niin tajuttomasti ihmisiä jotka matkustaa junalla päivittäin, niin opaskirjojen mukaan kannattaa liput varata netistä etukäteen. Mutta vitsi kun on vaikeaa! Sinne sivustolle pitää ensin rekisteröityä, ja sitä varten pitää laittaa puhelinnumero johon lähetetään joku koodi joka tarvitaan, mutta rekisteröitymislomakkeeseen ei mahdu sitä maan suuntanumeroa ja lukee muutenkin, ettei kansainvälisiä tekstiviestejä lähetetä. No lähetin nyt sähköpostia ja kyselin onko mahdollista rekisteröityä ilman intialaista puhelinnumeroa, ehkä se jotenkin onnistuu.. Tietty varaaminen etukäteen on vähän hassua kun pitäs suunnitella koko Intian matkasuunnitelma aika hyvin etukäteen, mutta on se sitten kiva kun on ne liput varattu eikä tarvi jonottaa 40 asteen kuumuudessa rautatieasemalla muutaman muun ihmisen kanssa. No, katotaan mitä tästä tulee.
Hurjaa. Joo, myönnetään, kyllä mua vähän jännittää.
Suomessa taitaa olla jo ensilumet ja kunnallisvaalipäiväkin tänään. Ei muuta kuin onnea vaaleihin kaikille ehdokkaille!
-Milka
tiistai 23. lokakuuta 2012
Fiiliksiä vaellukselta ja Chiag Maista
Heissan!
Tällä hetkellä lokaatiomme on pikkukaupunki pohjoisessa nimeltään Pai. Lähes kaikissa opaskirjoissa ja nettikeskusteluissa on kehuttu Paita, ja lisäksi vaikka kuinka moni reissari on sanonut, että käykää Paissa! Niin pitihän tätä sitten tulla ihmettelemään.
Alla vielä kuvia viidakkovaellukselta :)
 |
Mä en oikeesti tajua miksi en saa enä suurennettua kuvia täällä bloggerissa, tai lisäämään kuvatekstejä. Aarg! Turhauttaa kun en keksi mikä on ongelma, kun klikkaan kuvan päältä niin ei tapahdu mitään, vaikka siihen pitäis tulla se valikko josta voi valita kuvan koon. Äh. No olkoon sitten pieniä kuvia.
No joka tapauksessa, jäimme vaelluksen jälkeen ihmettelemään Chiang Maita vielä kolmeksi päiväksi. Chiang Main sanotaan olevan Thaimaan kulttuuripääkaupunki, jonka huomasi kyllä katukuvassa. Paljon kirjakauppoja, käsityöläisten puoteja sekä vanhakaupunki. Suurkaupunki mutta kuitenkin persoonallinen. Ehkä vähän niin kuin Turku!
Chiang Maissa tuli myös hiukan shoppailtua, oikeastaan se meinasi jo vähän lähteä lapasesta, koska joka ilta oli suuri Night Bazaar-alue täynnä kojuja ja sunnuntaina hermeettinen Sunday Market, ja lisäksi kaupungissa oli paljon mielenkiintoisia vaate- yms kauppoja. Ja hinnat oli hal-po-ja!! Jos jossain kannattaa Thaimaassa shoppailla, niin Chiang Maissa. Ehdottomasti. Saa kamat ehdottomasti parhaalla hinnalla juuri tuolta. Varsinkin joka sunnuntai oleva sunday market on todellakin kokemisen arvoinen! Monen kilometrin matkalta kadun laidat olivat aivan pullollaan pieniä myyntikojuja, ja todella paljon oli esillä paikallisten taideopiskelijoiden hauskoja ja oivaltavia tuotteita. Ajateltiin, että mennään ihmettelemään, mutta jostain syystä hostellille palatessa molemmilla oli kädet täynnä pikkukasseja. Ja rahaa kului kuitenkin kummallakin vain noin kymmenen euron edestä. Tosin rinkka on nyt hiukan painavoitunut... Sieltä löytyi siis ihan mitä vain, taidemaalauksista korvakoruihin. Olis tehny mieli ostaa kaiken maailman astioita, mutta kuljettaminen olis ollu hankalaa, kun tässä on tätä reissua vielä jäljellä. Pitää jättää tilaa myös Intian-hankinnoille!
Chiang Maissa on myös lukuisia temppeleitä, joita käytiin toki katsomassa.
Chiang Maista otettiin eilen minibussi Paihin. Jösses, mikä tie! Aivan koko ajan mutkitteleva tie kulki vuoristossa ensin ylöspäin, sitten alaspäin. Siis mutkittelua oli aivan koko ajan. Sai pitää auton seinästä kiinni että pysyi pystyssä, ja oli pakko kattoa koko ajan eteenpäin ettei olis tullu huono olo. Onneks oli mp3-nen mukana, olis tullu kolmessa tunnissa tylsää muuten koska lukeminen oli mahdotonta.
Tää Pai on aika kauska paikka, aika hippikeskittymä! Vähän niin kuin olisi Faces-festareilla koko ajan. Ollaan täällä varmaan tuonne loppuviikkoon, tai jos tulee tylsää niin lähetään jonnekin muualle. Tarkotus olis ens viikolla vielä muutama päivä viettää Bangkokissa ja sitten torstaina 1.11. onkin jo lento Intiaan! Nopsaan on mennyt aika.
Matka on mennyt hyvin ja ollaan oltu tyytyväisiä, että varattiin näin paljon aikaa yhtä maata varten. Tähän mennessä on hyvin ehtiny tutustua thaimaalaiseen kulttuuriin ja nähdä sekä rantoja että vuoristoa.
Thaimaa on iloisia ja ystävällisiä ihmisiä, mopoja ja skoottereita, hedelmiä, vihanneksia, nuudelikeittoja, riisiä, muovipusseja, pillejä (kaikki juomat tarjotaan kaikkialla aina pillin kanssa ja kaupassa annetaan pilli mukaan kun ostaa vesipullon) kuninkaan kuvia, roskisten puuttumista mutta silti siistejä katuja (?) buddhalaisuutta, kookospalmuja, banaanipuita, toreja, katuruokakojuja ja vaikka mitä muuta.
Liikenne on kaoottista ja ilmassa paljon saasteita. Suomalaisena kauhistelee hillitöntä muovipussien, muovipullojen, kertakäyttöastioiden ja pillien kulutusta sekä lajittelun puuttumista. Roskat on usein jätettävä kadulle, koska roskiksia on harvassa. Joku aina yöllä kerää roskat. Ruokakulttuuri on erilainen, esimerkiksi thait eivät juuri syö leipää tai maitotuotteita, joten noita kaipaa omasta Suomi-arjesta. Eniten kuitenkin kaipaamme molemmat karkkia ja suklaata, kauheeta kun siihen onkin koukussa! Niitä ei nimittäin saa mistään. Ainoastaan joitakin tuontisuklaapatukoita, kuten snickersiä ja kinder buenoa, jotka on kalliihkoja. No joo, kyllä me oikeesti kestetään :) Thairuoka on oikeesti todella hyvää, siitä pitää nauttia nyt :)
-Milka
torstai 18. lokakuuta 2012
In the jungle!
No moi!
Onpas aikamoiset kolme päivää takana. Varmaan extremein kokemus tyyliin ikinä!
Lähettiin siis kolmeksi päiväksi & kaheksi yöksi viidakkoretkelle, josta jo viime postauksessa kertoilinkin. Ekana aamuna lähtö oli hostellilta suhteellisen aikaisin, nimittäin kuudelta aamulla. Käsittämättömän mutkaista ja pomppivaa ja mutaista tietä ajoimme pari tuntia norsuleirille, jossa ratsastimme norsuilla noin tunnin ajan. Sitten ajoimme retken aloituspaikkaan, ja lähdimme tarpomaan. Ekan yön vietimme autiotuvan tapaisessa viidakkomajassa, hyttysverkkojen sisällä, ja toisen yön vuoristoheimo Karenien kylässä. Kolmantena päivänä eli tänään ohjelmassa oli myös bambulautalla jokea pitkin laskettelua ja vesiputouksella uimista.
Vaeltaminen ja luonnossa retkeily on noin niinkuin yleisesti ottaen ihan mahtavaa, mutta tämäpä ei ollutkaan mitään mukavan kevyttä patikointia, vaan todellista rämpimistä ja erittäin vaikeakulkuisessa maastossa liikkumista. Luultavasti etenimme kilometreissä vain jotakin parikymmentä yhteensä, mutta jatkuvien nousujen, laskujen, kivien, kantojen sun muiden takia eteneminen oli melko hidasta. Olimme siis vuorilla, korkeimmillaan 1800 metrissä! Luonnollisestikaan tätä korkeutta emme kaikkea nousseet jalan, vaan autolla ensin suuren osan.
Välillä kuljimme aivan poluttomassa maastossa yli purojen ja mutaisten maastojen banaanipuiden, bambujen ja liaanien seassa. Ylipäätään siihen, että pysyi pystyssä, sai käyttää huomionsa aivan sataprosenttisesti. Ilman tukevaa bambusauvaa eteneminen olisi ollut täysin mahdotonta, välillä nimittäin laskua oli todella jyrkästi, välillä taas puro piti ylittää kaatunutta puuta pitkin kävelemällä.
Kaikkein hurjinta, kaiken fyysisen rasituksen yläpuolella, olivat kuitenkin iilimadot. En ole ihan varma, olivatko ne juuri samanlaisia kuin iilimadot Suomessa, mutta semmoisia inhottavia mustia kiemurtelijoita tuli yhtäkkiä kiinni ihoon ja alkoi imeä verta. Sain lähestulkoon paniikkikohtauksen sellaisesta ensin, koska luulin että se tunkeutuu ihoon, mutta opas sanoi että ei se mene ihon läpi, on vain siinä pinnalla. Aivan kauheita kuitenkin. Hurjia oli myös hämähäkit. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin oikeasti i-so-ja hämiksiä, sellaisia läpimitaltaan kymmensenttisiä. Ne vain olla möllöttivät siinä verkkonsa keskellä... onneksi kävellessä niitä pystyi väistämään.
Joo-o, ekana päivänä oltiin kummatkin vähän että mikähän päähänpisto saatiin oikeasti taas.. mutta sitten kun päästiin toisen päivän iltana sinne Karen-heimon kylään, tajusi saman tien, että kaikki rämpiminen oli todella sen arvoista. Pääsimme siis vierailemaan alkuperäiskansan kylässä, jossa perhe eli perinteistä maatalouselämää. Oli lehmiä, possuja, kanoja ja riisipeltoja. Ja ihmiset käyttivät perinteisiä asuja, eli puuvillaisia, raidallisia pitkiä hameita ja paitoja. Naisten pukeutumisesta näki, oliko hän naimisissa vai ei; naimattomat käyttivät valkoisia vaatteita, naineet punaisia.
Uskomaton kokemus. Voitte vain kuvitella, kuinka ekstaasissa olin. Olen aina ollut kiinnostunut alkuperäiskansoista sekä vaatetuksesta, ja nyt pääsin näkemään jotain tällaista näin läheltä. Uskomatonta. Ja muutenkin, vaelluksesta jäi käteen tosi hyvä fiilis, koska kuitenkin saavutti jotain uutta, selvisi siitä! Ja vuoristomaisemat olivat upeita. Huh huh.
Nyt taidan mennä nukkumaan, tänään nimittäin herättiin kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan, kukon lauluun viideltä!
-Milka
Onpas aikamoiset kolme päivää takana. Varmaan extremein kokemus tyyliin ikinä!
Lähettiin siis kolmeksi päiväksi & kaheksi yöksi viidakkoretkelle, josta jo viime postauksessa kertoilinkin. Ekana aamuna lähtö oli hostellilta suhteellisen aikaisin, nimittäin kuudelta aamulla. Käsittämättömän mutkaista ja pomppivaa ja mutaista tietä ajoimme pari tuntia norsuleirille, jossa ratsastimme norsuilla noin tunnin ajan. Sitten ajoimme retken aloituspaikkaan, ja lähdimme tarpomaan. Ekan yön vietimme autiotuvan tapaisessa viidakkomajassa, hyttysverkkojen sisällä, ja toisen yön vuoristoheimo Karenien kylässä. Kolmantena päivänä eli tänään ohjelmassa oli myös bambulautalla jokea pitkin laskettelua ja vesiputouksella uimista.
Vaeltaminen ja luonnossa retkeily on noin niinkuin yleisesti ottaen ihan mahtavaa, mutta tämäpä ei ollutkaan mitään mukavan kevyttä patikointia, vaan todellista rämpimistä ja erittäin vaikeakulkuisessa maastossa liikkumista. Luultavasti etenimme kilometreissä vain jotakin parikymmentä yhteensä, mutta jatkuvien nousujen, laskujen, kivien, kantojen sun muiden takia eteneminen oli melko hidasta. Olimme siis vuorilla, korkeimmillaan 1800 metrissä! Luonnollisestikaan tätä korkeutta emme kaikkea nousseet jalan, vaan autolla ensin suuren osan.
Välillä kuljimme aivan poluttomassa maastossa yli purojen ja mutaisten maastojen banaanipuiden, bambujen ja liaanien seassa. Ylipäätään siihen, että pysyi pystyssä, sai käyttää huomionsa aivan sataprosenttisesti. Ilman tukevaa bambusauvaa eteneminen olisi ollut täysin mahdotonta, välillä nimittäin laskua oli todella jyrkästi, välillä taas puro piti ylittää kaatunutta puuta pitkin kävelemällä.
Kaikkein hurjinta, kaiken fyysisen rasituksen yläpuolella, olivat kuitenkin iilimadot. En ole ihan varma, olivatko ne juuri samanlaisia kuin iilimadot Suomessa, mutta semmoisia inhottavia mustia kiemurtelijoita tuli yhtäkkiä kiinni ihoon ja alkoi imeä verta. Sain lähestulkoon paniikkikohtauksen sellaisesta ensin, koska luulin että se tunkeutuu ihoon, mutta opas sanoi että ei se mene ihon läpi, on vain siinä pinnalla. Aivan kauheita kuitenkin. Hurjia oli myös hämähäkit. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin oikeasti i-so-ja hämiksiä, sellaisia läpimitaltaan kymmensenttisiä. Ne vain olla möllöttivät siinä verkkonsa keskellä... onneksi kävellessä niitä pystyi väistämään.
Joo-o, ekana päivänä oltiin kummatkin vähän että mikähän päähänpisto saatiin oikeasti taas.. mutta sitten kun päästiin toisen päivän iltana sinne Karen-heimon kylään, tajusi saman tien, että kaikki rämpiminen oli todella sen arvoista. Pääsimme siis vierailemaan alkuperäiskansan kylässä, jossa perhe eli perinteistä maatalouselämää. Oli lehmiä, possuja, kanoja ja riisipeltoja. Ja ihmiset käyttivät perinteisiä asuja, eli puuvillaisia, raidallisia pitkiä hameita ja paitoja. Naisten pukeutumisesta näki, oliko hän naimisissa vai ei; naimattomat käyttivät valkoisia vaatteita, naineet punaisia.
Uskomaton kokemus. Voitte vain kuvitella, kuinka ekstaasissa olin. Olen aina ollut kiinnostunut alkuperäiskansoista sekä vaatetuksesta, ja nyt pääsin näkemään jotain tällaista näin läheltä. Uskomatonta. Ja muutenkin, vaelluksesta jäi käteen tosi hyvä fiilis, koska kuitenkin saavutti jotain uutta, selvisi siitä! Ja vuoristomaisemat olivat upeita. Huh huh.
Nyt taidan mennä nukkumaan, tänään nimittäin herättiin kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan, kukon lauluun viideltä!
-Milka
maanantai 15. lokakuuta 2012
Chiang Mai
Heissan!
Tänään aamulla aikaisin saavuttiin Chiang Maihin, Thaimaan toiseksi suurimpaan kaupunkiin, joka ei kylläkään ole lähellekään Bangkokin kokoluokkaa vaan on noin Helsingin kokoinen, hieman suurempi.
Eilen kun lähettiin Kanchanaburista, mentiin ensin minibussilla Bangkokiin ja ajateltiin että ei kai niitä junalippuja Chiang Maihin tarvitse ostaa mistään matkatoimistosta, vaan ostetaan suoraan Bangkokin päärautatieasemalta. No kuinka ollakkaan, olisi ehkä kannattanut varata liput etukäteen, koska kaikki nukkumapaikat eiliselle sekä parille seuraavalle päivälle olikin jo täyteen buukattu. Onneksi asemalla oli paljon englantia puhuvia virkailijoita, jotka opastivat turisteja. Tätä kautta päädyimme sitten ostamaan liput yöbussiin, joka oli kylläkin tuplasti kalliimpi kuin junalippu olisi ollut, mutta sepä oli oikeasti VIP-bussi! Olihan se ihan hauska vaihteeksi matkustaa ensimmäisessä luokassa. Bussissa oli ilmastointi, ruhtinaallisesti jalkatilaa ja leveät penkit, ja lipun hintaan kuului ihana Hello Kitty-fleecepeitto, välipalapussi (keksejä, vettä, hyytelöä (?)) sekä yksi ateria, joka oli melko vaatimaton tosin mutta oli kuitenkin.
Tarkoituksena oli viettää Chiang Maissa vajaa viikko ja suunnata sitten Paihin, mutta päädyimekin hieman muuttamaan suunnitelmia ja lähtemään kolmeksi päiväksi vaeltamaan viidakkoon! Huh. Eli siis sattumanvaraisesti valitsemamme guest housen aulassa oli myös erään matkanjärjestäjän piste, josta ensin pyysimme Chiang Main karttaa. Tyyppi kertoili myös kaikista retkistä, mitkä ovat mahdollisia, ja jotekin sai meidät ylipuhuttua lähtemään tuonne jonnekin pohjoisen thaimaan viidakoihin vaeltamaan kolmeksi päiväksi. Jän-nää.
Vaelluksen hintaan sisältyivät kaikki varusteet, reput, kengät, ruoat yms yms, ja saimme vieläpä 2000 bahtia per pää alennusta, koska retkelle oli jo ilmoittautunut kahdeksan henkeä, niin edullisempihan se on kun on paljon osanottajia. Eli nyt kolmen päivän retki maksoi 3500 bahtia yhdeltä. Tapasimme ryhmän ja hyvin englantia puhuvan thaimaalaisen oppaan tänään jo, vaikuttivat tosi mukavilta kaikki. Kolme espanjalaista, kolme kanadalaista, kaksi hollantilaista ja me. Samanlaisia nuoria reppureissareita kuin me. Vähän jännittää miten siellä jaksaa tarpoa kun ei ole pitkään aikaan kauheasti mitään treenannut. Ja siellä on käärmeitä..ja hämähäkkejä....uiiks! Mutta on tosi siistiä päästä näkemään kunnon viidakkoa ja pohjoisten kansojen kyliä! Vierailemme ainakin karenien kylässä.
Kolme päivää ollaan siis tuolla ilman konetta, palataan sitten torstaina asiaan ja kerrotaan minkälaista oli!
-Milka
Tänään aamulla aikaisin saavuttiin Chiang Maihin, Thaimaan toiseksi suurimpaan kaupunkiin, joka ei kylläkään ole lähellekään Bangkokin kokoluokkaa vaan on noin Helsingin kokoinen, hieman suurempi.
Eilen kun lähettiin Kanchanaburista, mentiin ensin minibussilla Bangkokiin ja ajateltiin että ei kai niitä junalippuja Chiang Maihin tarvitse ostaa mistään matkatoimistosta, vaan ostetaan suoraan Bangkokin päärautatieasemalta. No kuinka ollakkaan, olisi ehkä kannattanut varata liput etukäteen, koska kaikki nukkumapaikat eiliselle sekä parille seuraavalle päivälle olikin jo täyteen buukattu. Onneksi asemalla oli paljon englantia puhuvia virkailijoita, jotka opastivat turisteja. Tätä kautta päädyimme sitten ostamaan liput yöbussiin, joka oli kylläkin tuplasti kalliimpi kuin junalippu olisi ollut, mutta sepä oli oikeasti VIP-bussi! Olihan se ihan hauska vaihteeksi matkustaa ensimmäisessä luokassa. Bussissa oli ilmastointi, ruhtinaallisesti jalkatilaa ja leveät penkit, ja lipun hintaan kuului ihana Hello Kitty-fleecepeitto, välipalapussi (keksejä, vettä, hyytelöä (?)) sekä yksi ateria, joka oli melko vaatimaton tosin mutta oli kuitenkin.
Tarkoituksena oli viettää Chiang Maissa vajaa viikko ja suunnata sitten Paihin, mutta päädyimekin hieman muuttamaan suunnitelmia ja lähtemään kolmeksi päiväksi vaeltamaan viidakkoon! Huh. Eli siis sattumanvaraisesti valitsemamme guest housen aulassa oli myös erään matkanjärjestäjän piste, josta ensin pyysimme Chiang Main karttaa. Tyyppi kertoili myös kaikista retkistä, mitkä ovat mahdollisia, ja jotekin sai meidät ylipuhuttua lähtemään tuonne jonnekin pohjoisen thaimaan viidakoihin vaeltamaan kolmeksi päiväksi. Jän-nää.
Vaelluksen hintaan sisältyivät kaikki varusteet, reput, kengät, ruoat yms yms, ja saimme vieläpä 2000 bahtia per pää alennusta, koska retkelle oli jo ilmoittautunut kahdeksan henkeä, niin edullisempihan se on kun on paljon osanottajia. Eli nyt kolmen päivän retki maksoi 3500 bahtia yhdeltä. Tapasimme ryhmän ja hyvin englantia puhuvan thaimaalaisen oppaan tänään jo, vaikuttivat tosi mukavilta kaikki. Kolme espanjalaista, kolme kanadalaista, kaksi hollantilaista ja me. Samanlaisia nuoria reppureissareita kuin me. Vähän jännittää miten siellä jaksaa tarpoa kun ei ole pitkään aikaan kauheasti mitään treenannut. Ja siellä on käärmeitä..ja hämähäkkejä....uiiks! Mutta on tosi siistiä päästä näkemään kunnon viidakkoa ja pohjoisten kansojen kyliä! Vierailemme ainakin karenien kylässä.
Kolme päivää ollaan siis tuolla ilman konetta, palataan sitten torstaina asiaan ja kerrotaan minkälaista oli!
-Milka
lauantai 13. lokakuuta 2012
Vieläkin Kanchanaburissa
Moikka moi!
jäätiinkin sitten koko viikoksi tänne Kanchanaburiin. Varattiin huone ensin kolmeksi yöksi, sitten kaheksi lisää... ja sitten vielä kaksi yötä lisää. Mikäs kiire tässä, täällä on ollu ihan mukavaa. Huomenna ollaan kuitenkin lähdössä, mennään ensin Bangkokiin ja otetaan siitä juna pohjoiseen, Chiang Maihin. Junamatka kestää koko yön, sen verran kaukana on tuo Thaimaan toiseksi suurin kaupunki.
Täällä on ollut, ihme kyllä, täysin aurinkoista ja lämmintä viimeiset kolme päivää! Valittiin retkipäiväksi luonnollisesti koko viikon sateisin päivä. Tässä siis vielä kuvia tiistaiselta Erawan-vesiputous-retkeltä.
 |
| Erawan-putous koostuu seitsemästä putouksesta jotka on eri korkeuksilla, tässä ensimmäinen |
Tässä ollaan norsun selässä, norsun ohjastaja vai mikä se nyt onkaan teki meille hienot lehtikruunut ja otti kuvan. Ilma oli niin käsittämättömän kosteaa että linssi on aivan huurussa!
Death railway, jota pitkin kuljettiin junalla asemalta jonka nimeä en muista Kwai-joen sillalle, noin puolitoista tuntia. Juuri sillä matkalla kamerani meni tilttiin, luulin sen täysin hajonneen mutta onneksi alkoi toimia. Varmaan siitä kosteudesta johtui. Harmi etten saanut kauniista vuorimaisemista kuvia!
Täällä ollaan viimeiset pari päivää tutustuttu kaupunkiin polkupyörän selästä. Majapaikkamme vieressä vuokrattiin pyöriä noin eurolla päivä, ja pyörällä pääsee vähän nopeammin kuin kävellen, joten päätimme kokeilla. Mahtavaa ajatuksen tasolla, mutta käytännössä melko hurjaa! Thaimaassa ei ole pyöräteitä, eikä pyöräilijöitäkään kovin paljoa, joten pyörällä on puikkelehdittava autojen, mopojen ja bussien seassa. Pyöräily sujui kyllä ihan mainiosti, kun siihen tottui ensin. Täällä on vasemmanpuoleinen liikenne, joten kunhan pysyi tien vasemmassa laidassa, kaikki oli hyvin, mopot ja autot väistivät kyllä. Mutta kyllä sitä vähän mietti, että mihinkäs tässä oikein ryhtyi, kun lähettiin ajamaan kuusikaistaista jumbotietä kaheksan kilometriä etelään yli 30 asteen kuumuudessa, plus päälle vielä ilmansaasteet joita ei osaisi Suomessa kuvitellakaan.
Mutta päästiin perille, nimittäin Tesco Lotukseen, joka on siis suuri tavaratalo, Thaimaan oma Tesco. Oltiin vain katsottu kartasta, että tuolla sen pitäisi olla. Oli lievän hämmentävä tunne, kun varmaan ensimmäistä kertaa Thaimaassa paikalla ei ollut ketään muuta länsimaista, ja myyjät sanoivat kaiken vain thaiksi. Ja kyllähän meitä hiukan tuijotettiin. Niin, ehkä turistit ei yleensä lähde jonnekin paikallisten automarkettiin. Mutta se oli hyvä reissu joka tapauksessa, ostin sortsit ja topin ja kynsilakan ja Tuomas piirustuslehtiön. Oli kiva sovittaa vaatteita ja katsella niitä ilman että kukaan hengittää niskaan. Ja halpaa oli!
Kwai-joen sillalle pyöräiltiin vielä uudestaan, ja käytiin myös siellä sotamuseossa. Oli aika vaikuttava. Huh, se on ollut kyllä aivan keskitysleirimeininkiä kun sotavangeilla on rakennutettu rautatietä.
Mutta siis, kaiken kaikkiaan rento ja edullinen paikka on ollut tämä Kanchanaburi. Löydettiin myös ihan mahtava käytettyjen kirjojen kauppa, josta löytyi Aku Ankan taskareita suomeksi, hihii!
Mihinkään liittymättä tuli mieleen vielä yksi asia, josta oon aatellu tänne kirjoittaa: vaikka Thaimaa tuntuu olevan ihan tasa-arvoinen maa ja kaikissa matkaoppaissa sanotaan, että yksinäiselle naismatkustajalle turvallinen, niin silti kun täällä liikutaan kaksin niin kaikki puhuu aina vain Tuomakselle. Taksikuskit, myyjät, ketkä tahansa jotka kadulla huutavat eivät koskaan ota mitään kontaktia muhun, vaan aina Tuomakseen. Lasku tulee luonnollisesti aina Tuomakselle, ja jos mä maksan, vaihtorahat annetaan Tuomakselle. Tää tapahtuu lähes aina, vaikka maksaisin hostellia tai mitä vain. Kun ostin antibiootteja kurkkukipuun, farmaseutti selitti Tuomakselle, miten lääkettä otetaan. Hieman hämmentävää, ja rasittavaakin, mutta sillepä ei voi mitään.
keskiviikko 10. lokakuuta 2012
Kanchanaburissa
Moikkelis!
Päätettiin jättää rantaelämä hetkeksi ja otettiin suunta kohti Pohjois-Thaimaata. Pha-Nganilta lähdettiin lauantaina, ja sunnuntaina iltapäivällä saavuimme Bangkokin kautta Kanchanaburiin. Tästä olisi tarkoitus jatkaa vielä pohjoisemmaksi.
Vitsit kun toi nettiyhteys ei toimi tuolla meidän bungalowissa niin ei olla saatu aikaseks kirjottaa tänne kun olis pitäny tulla respaan tai mennä jonnekin kahvilaan. No mutta nyt sitten.
Matka saarelta tänne kesti vain vaivaiset 25 tuntia, ja se matka oli kaikin puolin melko melenkiintoinen. (Tuohon tuntimäärään sisältyi tosin noin kuuden tunnin odottelu Bangkokissa.) Majapaikkamme Phanganilla myi myös matkalippuja, joten taas helppouden vuoksi päätimme ostaa liput perille asti sieltä. Hintakaan ei tuntunut pahalta, 1250 bahtia per pää, ja siihen sisältyivät kaikki matkat.
Vasta sitten, kun pääsimme "vip"-bussiin, muistimme kaikkien matkakirjojen varoitukset, että bussilla matkustettaessa kannattaa käyttää vain valtion busseja, ei matkanjärjestäjien omia busseja. Hyppäsimme siis noin kuuden tunnin lauttamatkan jälkeen Chumponissa bussiin, joka oli kaikin puolin rähjäinen, ahdas ja siinä ei tietenkään ollut vessaa. Kello oli siinä vaiheessa seitsemän illalla, ja meille oli sanottu, että Bangkokissa ollaan aamuviideltä, ja minibussi Kanchanaburiin lähtee 9.30. Eipä siinä mitään, mutta kun saavuimme Bangkokiin, kello olikin kolme eikä viisi. No, siinä sitten hiukan ihmeteltiin ja juotiin kahvia vuorotellen mäkkärissä, burger kingissä ja paikallisessa kahvilassa.
Perille kuitenkin päästiin, ja täällä on ollut mukavat kolme päivää. Lähes tauotta sataa, nyt vasta tuli mieleen minkä takia päätettiin sinne etelään lähteä alun perin. Ja jos ei sada, ilmankosteus on siltikin 100 %. On ollut myös epätavallisen viileää, hyvä että tuli otettua se takki ja pitkähihainen mukaan, tulipahan niillekin käyttöä. Mutta ei haittaa, ihan mukavaakin on että on välillä vaihtelua ilmastossa :)
Kanchanaburi on siis kaupunki Bangkokista länteen noin kahden tunnin ajomatkan päässä. Kaupunki on tunnettu toisen maailmansodan tapahtumista, täällä rakennettiin Kuoleman rautatietä eli rautatietä Thaimaasta Burmaan. Japanilaiset pakottivat sotavankeja kovaan työhön, ja noin 100 000 ihmistä kuoli rakennustyön aikana tauteihin, nälkään ja rasitukseen. Täällä on suuri hautausmaa, johon on haudattu juurikin näitä sotavankeja, sekä kuuluisa "Kwai-joen silta", jossa ei kyllä loppujen lopuksi ole mitään historiallista, lähinnä silta on symboli kaikille sota-ajan tapahtumille. Myös elokuva joka kertoo sillasta, on kuvattu Sri Lankassa, eli oikea silta ei esiinny elokuvassa. Täällä on myös sotamuseo, jota ollaan tänään menossa katsomaan.
Kanchanaburi on myös tunnettu vehreydestään ja vesiputouksistaan. Kaupungissa yhdistyvät Kwai-joki (tai oikeastaan niitä on kaksi) sekä Chao Praya-joki, ja noin tunnin ajomatkan päässä sijaitsee Erawan-vesiputoukset, jotka ovat yhdet Thaimaan kuuluisimmista vesiputouksista.
Eilen vierailimme juuri niillä Erawan-putouksilla. Sinne olisi päässyt itsekseenkin bussilla, mutta päätimme osallistua järjestetylle retkelle, johon kuului myös norsuratsastusta, bambulautalla ajelua joella sekä junamatka kuoleman rautatiellä sekä kaikki kuljetukset, lounas ja mukava opas.
Tietekin aamulla satoi aivan kaatamalla, mutta ei se niin paljon haitannut, kun oli asennoitunut siihen valmiiksi. Loppujen lopuksi Erawan-luonnonpuistossa oli hyvin mystinen tunnelma, kun sumua oli kaikkialla ja vesiputoukset tulvivat yli äyräiden. Niin, putous olisi voinut olla hieman kauniimpi kokemus joskus ei-sateen aikana, mutta eilen satoi niin paljon, että vesi tulvi poluille asti, jolloin se kaappasi kaiken mudan matkan varrelta mukaansa ja oli aivan ruskeaa. Kauniit siniset vesiputoukset olivat siis ruskeita, mikä oli oikeastaan aika huvittavaa. No, nyt ainakin tiedämme miksi viidakkoja sanotaan höyryäviksi; sadekaudella on niin kosteaa, että sumua on kaikkialla valtavasti. Norsuratsastus oli myös hauska kokemus! Onhan ne norsut vaan niin sympaattisia eläimiä. Myös junamatka oli mahtava, koko ajan näkyi upeita maisemia. Vuoria ja kirkkaanvihreitä riisipeltoja, banaanipuita, papaijapuita, maissipeltoja, lehmiä, vuohia, kukkoja. Ja tietysti ripaus historiaa.
Täällä Kanchanaburissa on ollut jotenkin todella kotoisaa. Jostain syystä kaikissa kahviloissa ja ravintoloissa ja muuallakin on kauhean rento ja kotoisa tunnelma. Esimerkiksi ensimmäisenä iltana, kun lähdimme etsimään ruokapaikkaa, alkoi yhtäkkiä sataa aivan kaatamalla ja hyppäsimme ensimmäiseen näkemäämme paikkaa. Sieltä ei varsinaisesti saanut ruokaa, joten otimme kupilliset teetä, jotka kyllä lämmittivät siinä tilanteessa mukavasti. Tunnelma oli kuin olisi ollut omistajaperheen olohuoneessa; tyttö oli koneella facebookissa, otti välillä profiilikuvia, ja me katsoimme omistajan kanssa telkkarista The Voice of Thailandia ja juttelimme mukavia.
Thaimaassa muutenkin monestikin henkilökunta ravintoloissa tai kaupoissa syö itse tai katsoo telkkaria, eikä sitä mitenkään kukaan ihmettele. Palvelu pelaa kuitenkin, ja kaikilla on rento tunnelma. Mukavaa! Tosin shoppailu taas on täällä jotenkin todella hankalaa. Kun menee mihin tahansa kauppaan tai putiikkiin, myyjä ilmaantuu saman tien kylkeen, ei välttämättä edes sano mitään vaan on vain siinä puolen metrin päässä koko ajan. Hiukan ahdistavaa. Toisissa tapauksissa myyjä kyselee koko ajan, että haluatko ostaa jotain??? Mitä haluat?? Ja jos hypistelee jotain vaatetta, myyjä ilmoittaa heti, että se on väärä koko, haen tuolta oikean koon, tuolla voit sovittaa.... Se on luonnollisestikin thaimaalaista palvelukulttuuria, mutta suomalaisena pidän huomattavasti enemmän siitä, että voin pyöriä vaatekaupassa eikä kukaan tule kysymään mitään, tai jos tuleekin niin voi sanoa että katselen tässä vain, kiitos. Tästä syystä ei juurikaan ole tullut shoppailtua, ja toisaalta hyväkin, ei tarvitse kantaa ostoksia mukanaan.
Jos tätä lukee joku Thaimaaseen reissua suunnitteleva, niin vinkkinä voimme suositella Kanchanaburia, koska täällä on on todella edullista verrattuna saariin etelässä. Voisin kuvitella, että tämä koskee myös muuta Pohjois-Thaimaata. Ja muutenkin mielenkiitoinen ja mukava kaupunki :)
Laitellaan taas kuvia jossain vaiheessa.
-Milka
Päätettiin jättää rantaelämä hetkeksi ja otettiin suunta kohti Pohjois-Thaimaata. Pha-Nganilta lähdettiin lauantaina, ja sunnuntaina iltapäivällä saavuimme Bangkokin kautta Kanchanaburiin. Tästä olisi tarkoitus jatkaa vielä pohjoisemmaksi.
Vitsit kun toi nettiyhteys ei toimi tuolla meidän bungalowissa niin ei olla saatu aikaseks kirjottaa tänne kun olis pitäny tulla respaan tai mennä jonnekin kahvilaan. No mutta nyt sitten.
Matka saarelta tänne kesti vain vaivaiset 25 tuntia, ja se matka oli kaikin puolin melko melenkiintoinen. (Tuohon tuntimäärään sisältyi tosin noin kuuden tunnin odottelu Bangkokissa.) Majapaikkamme Phanganilla myi myös matkalippuja, joten taas helppouden vuoksi päätimme ostaa liput perille asti sieltä. Hintakaan ei tuntunut pahalta, 1250 bahtia per pää, ja siihen sisältyivät kaikki matkat.
Vasta sitten, kun pääsimme "vip"-bussiin, muistimme kaikkien matkakirjojen varoitukset, että bussilla matkustettaessa kannattaa käyttää vain valtion busseja, ei matkanjärjestäjien omia busseja. Hyppäsimme siis noin kuuden tunnin lauttamatkan jälkeen Chumponissa bussiin, joka oli kaikin puolin rähjäinen, ahdas ja siinä ei tietenkään ollut vessaa. Kello oli siinä vaiheessa seitsemän illalla, ja meille oli sanottu, että Bangkokissa ollaan aamuviideltä, ja minibussi Kanchanaburiin lähtee 9.30. Eipä siinä mitään, mutta kun saavuimme Bangkokiin, kello olikin kolme eikä viisi. No, siinä sitten hiukan ihmeteltiin ja juotiin kahvia vuorotellen mäkkärissä, burger kingissä ja paikallisessa kahvilassa.
Perille kuitenkin päästiin, ja täällä on ollut mukavat kolme päivää. Lähes tauotta sataa, nyt vasta tuli mieleen minkä takia päätettiin sinne etelään lähteä alun perin. Ja jos ei sada, ilmankosteus on siltikin 100 %. On ollut myös epätavallisen viileää, hyvä että tuli otettua se takki ja pitkähihainen mukaan, tulipahan niillekin käyttöä. Mutta ei haittaa, ihan mukavaakin on että on välillä vaihtelua ilmastossa :)
Kanchanaburi on siis kaupunki Bangkokista länteen noin kahden tunnin ajomatkan päässä. Kaupunki on tunnettu toisen maailmansodan tapahtumista, täällä rakennettiin Kuoleman rautatietä eli rautatietä Thaimaasta Burmaan. Japanilaiset pakottivat sotavankeja kovaan työhön, ja noin 100 000 ihmistä kuoli rakennustyön aikana tauteihin, nälkään ja rasitukseen. Täällä on suuri hautausmaa, johon on haudattu juurikin näitä sotavankeja, sekä kuuluisa "Kwai-joen silta", jossa ei kyllä loppujen lopuksi ole mitään historiallista, lähinnä silta on symboli kaikille sota-ajan tapahtumille. Myös elokuva joka kertoo sillasta, on kuvattu Sri Lankassa, eli oikea silta ei esiinny elokuvassa. Täällä on myös sotamuseo, jota ollaan tänään menossa katsomaan.
Kanchanaburi on myös tunnettu vehreydestään ja vesiputouksistaan. Kaupungissa yhdistyvät Kwai-joki (tai oikeastaan niitä on kaksi) sekä Chao Praya-joki, ja noin tunnin ajomatkan päässä sijaitsee Erawan-vesiputoukset, jotka ovat yhdet Thaimaan kuuluisimmista vesiputouksista.
Eilen vierailimme juuri niillä Erawan-putouksilla. Sinne olisi päässyt itsekseenkin bussilla, mutta päätimme osallistua järjestetylle retkelle, johon kuului myös norsuratsastusta, bambulautalla ajelua joella sekä junamatka kuoleman rautatiellä sekä kaikki kuljetukset, lounas ja mukava opas.
Tietekin aamulla satoi aivan kaatamalla, mutta ei se niin paljon haitannut, kun oli asennoitunut siihen valmiiksi. Loppujen lopuksi Erawan-luonnonpuistossa oli hyvin mystinen tunnelma, kun sumua oli kaikkialla ja vesiputoukset tulvivat yli äyräiden. Niin, putous olisi voinut olla hieman kauniimpi kokemus joskus ei-sateen aikana, mutta eilen satoi niin paljon, että vesi tulvi poluille asti, jolloin se kaappasi kaiken mudan matkan varrelta mukaansa ja oli aivan ruskeaa. Kauniit siniset vesiputoukset olivat siis ruskeita, mikä oli oikeastaan aika huvittavaa. No, nyt ainakin tiedämme miksi viidakkoja sanotaan höyryäviksi; sadekaudella on niin kosteaa, että sumua on kaikkialla valtavasti. Norsuratsastus oli myös hauska kokemus! Onhan ne norsut vaan niin sympaattisia eläimiä. Myös junamatka oli mahtava, koko ajan näkyi upeita maisemia. Vuoria ja kirkkaanvihreitä riisipeltoja, banaanipuita, papaijapuita, maissipeltoja, lehmiä, vuohia, kukkoja. Ja tietysti ripaus historiaa.
Täällä Kanchanaburissa on ollut jotenkin todella kotoisaa. Jostain syystä kaikissa kahviloissa ja ravintoloissa ja muuallakin on kauhean rento ja kotoisa tunnelma. Esimerkiksi ensimmäisenä iltana, kun lähdimme etsimään ruokapaikkaa, alkoi yhtäkkiä sataa aivan kaatamalla ja hyppäsimme ensimmäiseen näkemäämme paikkaa. Sieltä ei varsinaisesti saanut ruokaa, joten otimme kupilliset teetä, jotka kyllä lämmittivät siinä tilanteessa mukavasti. Tunnelma oli kuin olisi ollut omistajaperheen olohuoneessa; tyttö oli koneella facebookissa, otti välillä profiilikuvia, ja me katsoimme omistajan kanssa telkkarista The Voice of Thailandia ja juttelimme mukavia.
Thaimaassa muutenkin monestikin henkilökunta ravintoloissa tai kaupoissa syö itse tai katsoo telkkaria, eikä sitä mitenkään kukaan ihmettele. Palvelu pelaa kuitenkin, ja kaikilla on rento tunnelma. Mukavaa! Tosin shoppailu taas on täällä jotenkin todella hankalaa. Kun menee mihin tahansa kauppaan tai putiikkiin, myyjä ilmaantuu saman tien kylkeen, ei välttämättä edes sano mitään vaan on vain siinä puolen metrin päässä koko ajan. Hiukan ahdistavaa. Toisissa tapauksissa myyjä kyselee koko ajan, että haluatko ostaa jotain??? Mitä haluat?? Ja jos hypistelee jotain vaatetta, myyjä ilmoittaa heti, että se on väärä koko, haen tuolta oikean koon, tuolla voit sovittaa.... Se on luonnollisestikin thaimaalaista palvelukulttuuria, mutta suomalaisena pidän huomattavasti enemmän siitä, että voin pyöriä vaatekaupassa eikä kukaan tule kysymään mitään, tai jos tuleekin niin voi sanoa että katselen tässä vain, kiitos. Tästä syystä ei juurikaan ole tullut shoppailtua, ja toisaalta hyväkin, ei tarvitse kantaa ostoksia mukanaan.
Jos tätä lukee joku Thaimaaseen reissua suunnitteleva, niin vinkkinä voimme suositella Kanchanaburia, koska täällä on on todella edullista verrattuna saariin etelässä. Voisin kuvitella, että tämä koskee myös muuta Pohjois-Thaimaata. Ja muutenkin mielenkiitoinen ja mukava kaupunki :)
Laitellaan taas kuvia jossain vaiheessa.
-Milka
torstai 4. lokakuuta 2012
Melontaa ja rentoa menoa
Eilen mentiin melomaan! Meidän hotellilta saa vuokrattua kanootteja vaivaisen 100 bahtin hintaan (2,5€) per tunti, joten aateltiin että käydään viereisellä pikkusaarella. Meri oli suhteellisen tyyni ja aallot pieniä. Itsestä ainakin tuntui ettei meloessa ollut mitään hätää. Saarella oli kiva pikku ranta jossa käppäiltiin hetki, itse kävin myös uimassa. Sitten aateltiin, että lähdetään kiertämään saarta vähän pidemmälle.
Jännittävää oli kun kanootti lipui aivan rannan tuntumassa ja puiden seasta kuului monenmoisia ääniä, mutta muutamaa lintua lukuun ottamatta, mitään ei näkynyt. Meloimme saaren tuulen suojassa olevaa puolta pitkin, tarkoitus oli kiertää koko saari, mutta heti kun pääsimme tuulen suojasta pois, aallot alkoivat nousemaan. Osa löi jo kanootin laidan yli. Siinä vaiheessa päätettiin yhteisymmärryksessä kääntää kanootti takaisinpäin. :)
Paluumatka sujui ongelmitta, melominen oli tosi hauskaa, joskin suht uuvuttavaa puuhaa, itelläni on ainakin hartiat tänään pikkuisen jäykät. Yhteensä oltiin reissussa about puolitoista tuntia.
Posiitiivista on myös se et Milka on alkanut jo voimaan paremmin. Nyt ollaan aamiaisella Nira's Bakeryssä, täältä sai saksalaisen aamiaisen, mikä vastas jo aika hyvin kotopuolen aamupalaa. Oli jopa tummaa leipää, tosin ei nyt sentään ruisleipää, mitä me molemmat jo kaivataan. Mut, koska kaikki muut paikat tarjoaa vaan perus höttötoastia ja English breakfastia, tää tuntuu luksukselta. :D
Muutenkin on alkanut jo pikkuisen kaipaamaan suomalaisia ruokia ja herkkuja, just ruisleipää ja suodatinkahvia jne. Gifuja on vielä huimat 3kpl jäljellä, sit alkaa karkkivieroitus. Toisaalta, täällä on kyl paljon sikahyviä juttuja, niinkuin vaikka kierukkapotut ja hedelmäshaket! :)
- Tuomas
Jännittävää oli kun kanootti lipui aivan rannan tuntumassa ja puiden seasta kuului monenmoisia ääniä, mutta muutamaa lintua lukuun ottamatta, mitään ei näkynyt. Meloimme saaren tuulen suojassa olevaa puolta pitkin, tarkoitus oli kiertää koko saari, mutta heti kun pääsimme tuulen suojasta pois, aallot alkoivat nousemaan. Osa löi jo kanootin laidan yli. Siinä vaiheessa päätettiin yhteisymmärryksessä kääntää kanootti takaisinpäin. :)
Paluumatka sujui ongelmitta, melominen oli tosi hauskaa, joskin suht uuvuttavaa puuhaa, itelläni on ainakin hartiat tänään pikkuisen jäykät. Yhteensä oltiin reissussa about puolitoista tuntia.
Posiitiivista on myös se et Milka on alkanut jo voimaan paremmin. Nyt ollaan aamiaisella Nira's Bakeryssä, täältä sai saksalaisen aamiaisen, mikä vastas jo aika hyvin kotopuolen aamupalaa. Oli jopa tummaa leipää, tosin ei nyt sentään ruisleipää, mitä me molemmat jo kaivataan. Mut, koska kaikki muut paikat tarjoaa vaan perus höttötoastia ja English breakfastia, tää tuntuu luksukselta. :D
Muutenkin on alkanut jo pikkuisen kaipaamaan suomalaisia ruokia ja herkkuja, just ruisleipää ja suodatinkahvia jne. Gifuja on vielä huimat 3kpl jäljellä, sit alkaa karkkivieroitus. Toisaalta, täällä on kyl paljon sikahyviä juttuja, niinkuin vaikka kierukkapotut ja hedelmäshaket! :)
- Tuomas
tiistai 2. lokakuuta 2012
rentoa oleilua ja hieman kipeytymistä
Heippa taas, ja pahoittelut postailun viivästymisestä!
Neljä päivää Phanganilla on mennyt tosi nopsaan, ehkä siksi, että on ollu tosi mukavaa ja myös ehkä siksi, että ollaan otettu tosi rennosti, pari viimeisintä päivää käytännössä vaan makailtu riippumatossa ja luettu kirjoja ja käyty Thongsalassa syömässä hyvää ja halpaa ruokaa. Niin ja kyllähän näihin päiviin on mahtunut myös huikea meriretki, Full Moon partyt ja kurkkukipu.
Niin, olisikin ollut liian hyvää tuuria jos koko matkan ajan oltais oltu terveinä kuin pukit. Täällä kun on jatkuvasti kuuma, niin myös kaikkialla on tuulettimia ja ilmastointeja, joista ensin Tuomas sai kurkkukivun ja pienen nuhaflunssan, ja nyt sitten minä. Pari päivää on ollu kurkku tosi kipeä ja tänään myös muuten jotenkin hutera ja voimaon olo. Kävin apteekissa ja farmaseutti tai mikä se nyt on ei suostunut myymään mulle muita kuin antibiootteja, jotka sitten pienen harkinnan jälkeen ostin ja toivon että auttavat. Kuulosti mielestäni hieman erikoiselta syödä saman tien kurkkukipuun antibiootteja, mutta ehkä se apteekkari tiesi mitä kannattaa tehä. Mulla on ollu myös maha kipeä jostain syystä mitä en tiedä, toivottavasti ei jatku pitkään.
Kipeytymisestä huolimatta on ollu mahtavaa juuri täällä missä ollaan. Beck's Resort on ihan huippupaikka, täällä on siistit huoneet, riippumattoja rannalla, letkeä reggae soi ravintolassa ja rantabaarissa ja Thongsalan keskusta on ihan lähellä. Varmaan jo mainitsinkin edellisessä postauksessa nää kaikki :) Ja Thongsalassa on divareita joista voi ostaa uusia kirjoja, ja myös tässä hostellilla on kirjoja joita reissarit ovat jättäneet ja joita saa lukea. Ajattelin hieman haastaa aivojani ja aloin lukea pokkaria ruotsiksi. Olen jo sivulla 2.
Sunnuntaina sitten suunnattiin, kuten joka ikinen muukin saarella maijoittuva reissari, Full Moon partyihin saaren eteläiseen kärkeen Haad Rin-biitsille. Full Moon muistutti enemmänkin giganttimaista festaria kuin pelkkiä rantabileitä; koko ranta oli aivan täynnä ihmisiä ja levareiden ja tietokoneiden takana hääräsi noin kymmenen eri dj:tä. Rantaa pitkin kukemalla edes takaisin pystyi valitsemaan, halusiko tanssia teknon, housen, hiphopin, uusimpien listahittien tai vielä jonkun muun musiikin tahtiin.
Olihan se aika kokemus! Ei voi sanoa muuta kuin että jos et ahdistu siitä, että neliömetrillä on vähintään noin neljä ihmistä, kaikkialla velloo tupakansavu ja bensankatku (? älkää kysykö, siellä oli kyllä muutamia tulitanssijoita, mutta bensa haisi jostain syystä kaikkialla), siitä että hiekalla on vaikeampi tanssia kuin tanssilattialla, räikeistä valoista ja jos sinulla ei ole orastavaa kurkkukipua ja flunssaa, niin go ahead! Meille riitti neljä tuntia, mutta siellä voisi bailata aivan koko yön. Onneksi lysti oli halpaa, sisäänpääsy oli vain 100 bahtia eli 2,50 euroa.
...ja tässä ruokatorilta, josta ostettiin hauskat kierreperunat! Perunat oli jotenkin ihmeellisesti leikattu hienon spiraalin muotoon, ja sitten katukokki tökkäsi perunan puutikkuun, valeli hieman frityyritaikinaa ja heitti koko komeuden suureen wokkipannuun uppopaistumaan. Lopuksi vähän mausteita ja valmista tuli! Sipsin ja ranskisten välimuoto, ja hyvää ja rasvaista oli.
Täällä Pha-Nganilla ollaan vielä kolme päivää, varattiin huone ensin neljäksi yöksi mutta päätettiin olla neljä yötä lisää. Ihan hyväkin kun tulin kipeäksi. Täältä suunnataan sitten ainakin tämän hetken suunnitelmien mukaan naapurisaarelle Koh Taolle, ja sielä lähdettäisi sitten taas pohjoiseen.
Ihanaa olla lomalla mutta kyllä tässä alkaa pikkuhiljaa jotain tekemistäkin kaivata. Hm. On hämmentävää, kun milloinkaan ei tarvitse itse kokata, tiskata, pestä pyykkiä tai siivota. Kai sitä nyt vaan pitäisi osata nauttia siitä, että ei tarvitse tehdä mitään. Tai no oikeastaan pitäisi, pitäisi päättää mitä teen ensi keväänä. Huoh. Vaikeaa. Luultavasti oon Rovaniemellä, mutta en oo ihan varma vielä mitä kursseja voisin opiskella keväällä kun meillä niitä opintoja pitää tehdä siinä tietyssä järjestyksessä, ja missaan nyt siis kaikki syksyn kurssit. Hm. No, kohta alkaa mennä turhaksi filosofoinniksi, kyllä ne asiat kai jotenkin järjestyy!
Ai niin, loppuhuomiona vielä: täällä on kaikkialla gekkoliskoja, jotka on hauskoja, ja ne sanoo että gee-kko! Hurjaa.
-Milka
Neljä päivää Phanganilla on mennyt tosi nopsaan, ehkä siksi, että on ollu tosi mukavaa ja myös ehkä siksi, että ollaan otettu tosi rennosti, pari viimeisintä päivää käytännössä vaan makailtu riippumatossa ja luettu kirjoja ja käyty Thongsalassa syömässä hyvää ja halpaa ruokaa. Niin ja kyllähän näihin päiviin on mahtunut myös huikea meriretki, Full Moon partyt ja kurkkukipu.
Niin, olisikin ollut liian hyvää tuuria jos koko matkan ajan oltais oltu terveinä kuin pukit. Täällä kun on jatkuvasti kuuma, niin myös kaikkialla on tuulettimia ja ilmastointeja, joista ensin Tuomas sai kurkkukivun ja pienen nuhaflunssan, ja nyt sitten minä. Pari päivää on ollu kurkku tosi kipeä ja tänään myös muuten jotenkin hutera ja voimaon olo. Kävin apteekissa ja farmaseutti tai mikä se nyt on ei suostunut myymään mulle muita kuin antibiootteja, jotka sitten pienen harkinnan jälkeen ostin ja toivon että auttavat. Kuulosti mielestäni hieman erikoiselta syödä saman tien kurkkukipuun antibiootteja, mutta ehkä se apteekkari tiesi mitä kannattaa tehä. Mulla on ollu myös maha kipeä jostain syystä mitä en tiedä, toivottavasti ei jatku pitkään.
Kipeytymisestä huolimatta on ollu mahtavaa juuri täällä missä ollaan. Beck's Resort on ihan huippupaikka, täällä on siistit huoneet, riippumattoja rannalla, letkeä reggae soi ravintolassa ja rantabaarissa ja Thongsalan keskusta on ihan lähellä. Varmaan jo mainitsinkin edellisessä postauksessa nää kaikki :) Ja Thongsalassa on divareita joista voi ostaa uusia kirjoja, ja myös tässä hostellilla on kirjoja joita reissarit ovat jättäneet ja joita saa lukea. Ajattelin hieman haastaa aivojani ja aloin lukea pokkaria ruotsiksi. Olen jo sivulla 2.
Lauantai oli aivan huippu päivä, oltiin Orion-nimisen matkanjärjestäjän järjestämällä retkellä Angthong-luonnonpuistossa, joka on siis käytännössä ryhmä pieniä, kallioisia ja kauniita saaria täällä Koh Samuin ja Koh Pha-nganin välimaastossa. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni kunnon turistiretkellä! Kaikki muut turistit tosin olivat kaltaisiamme nuoria aikuisia (noin 30-40 hlö). Oli ihan mahtavaa! Matkustettiin suloisella puulaivalla ensin pari tuntia kohteeseen, ja sitten päivän aikana kierreltiin eri saarilla ja snorklattiin, melottiin, uitiin ja kiivettiin näköalapaikoille. Retkeen kuuluivat aamiainen, lounas ja välipala ja koko ajan oli tarjolla limsaa ja vettä. Oon tosi tyytyväinen että lähdettiin, vaikka retkeen parin päivän päiväbudjetin verran hupenikin. Snorklaus oli tietysti aivan todella upeaa! Tuomas on paljon snorklannut aikaisemmin, mutta mulle se oli kyllä ihan mieletön kokemus. Kaikki ne trooppiset kalat, korallit, merisiilit ja merimakkarat olivat vain niin kauniita. Niin ja nähtiin myös apinoita! Ne oli suloisia, varsinkin pikkuinen vauva-apina!
 |
| pylvästyräkkejä kasvoi luonnonvaraisena, ja ne kukkivat! |
Olihan se aika kokemus! Ei voi sanoa muuta kuin että jos et ahdistu siitä, että neliömetrillä on vähintään noin neljä ihmistä, kaikkialla velloo tupakansavu ja bensankatku (? älkää kysykö, siellä oli kyllä muutamia tulitanssijoita, mutta bensa haisi jostain syystä kaikkialla), siitä että hiekalla on vaikeampi tanssia kuin tanssilattialla, räikeistä valoista ja jos sinulla ei ole orastavaa kurkkukipua ja flunssaa, niin go ahead! Meille riitti neljä tuntia, mutta siellä voisi bailata aivan koko yön. Onneksi lysti oli halpaa, sisäänpääsy oli vain 100 bahtia eli 2,50 euroa.
Tässä vielä muutama kuva auringonlaskusta omalta biitsiltämme...
...ja tässä ruokatorilta, josta ostettiin hauskat kierreperunat! Perunat oli jotenkin ihmeellisesti leikattu hienon spiraalin muotoon, ja sitten katukokki tökkäsi perunan puutikkuun, valeli hieman frityyritaikinaa ja heitti koko komeuden suureen wokkipannuun uppopaistumaan. Lopuksi vähän mausteita ja valmista tuli! Sipsin ja ranskisten välimuoto, ja hyvää ja rasvaista oli.
Täällä Pha-Nganilla ollaan vielä kolme päivää, varattiin huone ensin neljäksi yöksi mutta päätettiin olla neljä yötä lisää. Ihan hyväkin kun tulin kipeäksi. Täältä suunnataan sitten ainakin tämän hetken suunnitelmien mukaan naapurisaarelle Koh Taolle, ja sielä lähdettäisi sitten taas pohjoiseen.
Ihanaa olla lomalla mutta kyllä tässä alkaa pikkuhiljaa jotain tekemistäkin kaivata. Hm. On hämmentävää, kun milloinkaan ei tarvitse itse kokata, tiskata, pestä pyykkiä tai siivota. Kai sitä nyt vaan pitäisi osata nauttia siitä, että ei tarvitse tehdä mitään. Tai no oikeastaan pitäisi, pitäisi päättää mitä teen ensi keväänä. Huoh. Vaikeaa. Luultavasti oon Rovaniemellä, mutta en oo ihan varma vielä mitä kursseja voisin opiskella keväällä kun meillä niitä opintoja pitää tehdä siinä tietyssä järjestyksessä, ja missaan nyt siis kaikki syksyn kurssit. Hm. No, kohta alkaa mennä turhaksi filosofoinniksi, kyllä ne asiat kai jotenkin järjestyy!
Ai niin, loppuhuomiona vielä: täällä on kaikkialla gekkoliskoja, jotka on hauskoja, ja ne sanoo että gee-kko! Hurjaa.
-Milka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)