Nasik

Heips!

Perille paastiin, nyt ollaan Nasikissa Maharastranissa. Tuomas tervehtyi, ei ollut mitaan vakavampaa.

Aikamoinen matka oli taas, keskiviikkoiltana lahdettiin Arambolilta Mapusaan, josta lahti yobussi Mumbaihin. Oltiin ostettu liput etukateen yksityiselta matkatoimistolta, ja aateltiin tietysti hyvauskoisina, etta bussi olisi jotakuinkin mukava, koska lippu oli melko kallis, 900 rupiaa ja toimisto oli todella siisti ja modernin oloinen. No, bussi oli ihan siedettava, mutta aika lievan ahdas. Meilla oli siis nukkumapaikat, eli makuuasentoon paasi, joskin se oli melko mielenkiintoista sangyssa joka oli noin 80 senttia levea ja 160 senttia pitka, ja tassa oli siis paikat kahdelle. Huh jos olisi tarvinnut jakaa se jonkun tuntemattoman kanssa! Ja tie oli tietenkin intialaiseen tapaan suora ja tasainen. Not. No, saatiin me joku pari tuntia nukuttua. Mumbaissa hypattiin pois bussiaseman kohdalla ja vaihdettiin Nasikiin menevaan bussiin. Mumbaista tuli muuten sen lyhyen pysahdyksen aikana erittain positiivinen ensivaikutelma! Kaikkialla oli puita ja puistikkoja, kivan nakoisia kahviloita ja kauppoja ja ystavallisia ihmisia! Onneks mennaan sinne viela muutamaks paivaks ens viikon alussa.

Perilla Nasikissa oltiin eilen kolmen aikaan. Majoitutaan rantabungalowien jalkeen vaihteeksi hotellissa, eli paasee kattomaan leffoja telkkarista, jee! Eilen katottiin Black Swan ja tanaan Johnny English Reborn. Huomattiin muuten etta Intian sensuuri oli leikannut muutamia kohtia kokonaan pois Black Swanista, ja varmaan siis muistakin leffoista!

Taalla ei paljon puhuta englantia, mika on ollut yllattavaa. Monet on ihmetelly, etta eiko me osata hindia? Siis ei yhtaan? Olis varmaan pitanyt vahan opetella.

Huomenna mennaan maistelemaan viineja Sula- ja York-viinitiloille. Kivaa!

-Milka

 





   

Heipsan!

 

Goalla Arambol Beachilla ollaan edelleen, ja juuri mitään ei olla tehty. Aurinkoa on otettu ja uitu ja luettu ja syöty. Ja Pohjois-Goan suurimmassa kaupungissa Mapusassa käytiin vähän markkinatunnelmaa aistimassa. Tuomas sai jonkun pöpön ja on kipeänä maannut sängyssä koko päivän, toivottavasti ei mitään pahempaa ole. Vielä pari päivää täällä ja sitten tiistai-keskiviikko-yönä matkustetaan bussilla Mumbaihin ja jatketaan sieltä Nasikiin, ainoaan paikkaa Intiassa jossa tuotetaan viinejä! Joten viininmaistelua olisi luvassa. Sitten vielä pari päivää Mumbaissa ja sitten 5.12. lento Suomeen ja sitten se olikin siinä.

 

On ollu mahtavaa matkustaa mutta on ihanaa myös tulla Suomeen. Viileä ilma, aah! Odotan sitä. Myös alkaa olla kummallakin vähän sellanen olo, että mitäs sitä sitten tekis. Joo, ihan kiva tulla Suomeen. Mutta Intiassakin on ollu tosi jännää ja kivaa, vaikka alkuun ajattelin, että kamala maa tämä Intia.    

 

Intia on ihmeellinen vastakohtien maa. Täällä saa joko loistavaa palvelua tai ei palvelua ollenkaan, ihmiset on joko todella ystävällisiä tai töykeitä, majoitusta löytyy joko hotelleista tai todella simppeleistä majoista. Matkustaa saa joko todella kalliilla, omalla autolla ja autonkuljettajalla tai todella halvalla ahtaissa ja kuumissa busseissa ja junissa. Ollaan matkustettu jossain siellä välimaastossa, enemmän toki edullisesti kuin kalliisti.

 

Intia on miesten hallitsema maa, ja olen tullut siihen tulokseen, että se häiritsee minua tässä maassa eniten. Miehet voivat tehdä ihan mitä vain, ja naiset ovat selkeästi hierarkiassa alempana, aina. Jos meille puhutaan, useimmiten vain Tuomasta puhutellaan ja sanotaan thank you, sir, kun tarjoilija sanoo kiitos kummallekin. Kun intialainen perhe menee ravintolaan, ainoastaan mies katsoo listaa ja tilaa koko perheen puolesta. Paikalliset miehet tuijottavat länsimaisia naisia ja usein huutelevat kaikenlaista perään jos liikun yksin ja se on heille ihan normaalia. Tietenkin se on kiinni tässä kulttuurissa, enkä voi sille mitään.  

 

Mutta on Intiassa kaikkea ihan mahtavan mielenkiintoistakin, eikä tämä viisi viikkoa tietenkään riitä mitenkään tutustumaan syvällisesti tähän maahan. Ollaan kuitenkin aika paljon nähty, siis Etelä-Intiaa, Pohjois-Intia on meillä aivan näkemättä. Ja ollaan syöty joka päivä niin ihanaa ruokaa että oksat pois! Ruokamatkana tämä reissu on ollut kaikin puolin todella onnistunut. Etelä-Intiassa on kaikkia sellaisia ruokia, joista en edes tiennyt aikaisemmin intialaisissa ravintoloissa käynnin perusteella. Yksi suosikki on esimerkiksi Masala Dosa, riisijauhosta tehty lätty jonka sisällä on mausteista peruna-sipuli-muhennosta. Tai sitten Goan Fish Thali, tai ihana tandoori-uunissa valmistettu Paneer Tikka, huh huh! Intialainen ruoka on ihanaa.

 

Välillä tulee myös vastaan todella ystävällisiä ja avuliaita ja mukavia ihmisiä. Varmaan Goa kokonaisuudessaan on ollu molempien lemppari, varsinkin Panjim! Yksi mielenkiintoisimmista kaupungeista missä oon käyny. Sekoitus Portugalia ja Intiaa ja kaikki kuorrutettu todella kitchillä roomalaiskatolisuudella. Myös tinkiminen on ollu aika hauskaa kun on vauhtiin päässy. Ja rannalla on ollu kiva ottaa aurinkoa. Maduraissa oli todella siisti hindutemppeli. Joo, onpas ollutkin todella mahtavaa!

 

Tässä kuvia! Chennai-Madurai-Kanyakumari-Trivandrum-Kovalam-Panjim-Arambol.

 

 

 

 

 

Okei, tää heittää noi muutamat kuvat ihan järkkyisoiksi, enkä osaa muuttaa tai poistaa niitä! No, olkoon.

-Milka

Goa!

Eipä oo tullut vähään aikaan blogia päivitettyä, suurin syy on siinä että Wifiä on ollut välillä ihan mahdotonta löytää. Mut nyt kaikki on paremmin kun päästiin Goalle! :D

Viimeisen päivityksen aikoihin oltiin vielä Keralan Kovalamissa, alun perin oltiin aateltu, että sieltä mennään Varkalaan ja ehkä vielä Keralan jokia pitkin viidakkoon. No, nyt kuitenkin tultiin siihen tulokseen, et lähdetäänkin suoraan tänne Goaan. Molemmilla alkaa oleen jo aikalailla matkaväsymystä ja päätettiinkin että tullaan suomeen n.1,5 vkoa aiemmin. Tämän takia siis tiivistettiin suunnitelmia.

Goan pääseminen oli aika urakka, johtuen pääosin siitä, että päätös tulla tänne tehtiin aivan viime tipassa. Junaa varatessa matkatoimistotyypillä oli lievän epäuskoinen ilme ku sanottiin sille, et haluttais sit lähtee huomenna! Täällähän normisti junat varataan viikkoja etukäteen. Saatiin aivan puhtaalla tuurilla 2 Tatkal-paikkaa, eli paikalliset peruutuspaikat. Oltais haluttu matkustaa järkevästi, eli otais lähdetty iltapäivällä ja saavuttu puolenpäivän aikoihin, mut tottakai nuo paikat olivat junassa, joka lähti 8.50 aamulla ja oli perillä 1.20 keskiyöllä.

Matkan pituus oli siis mukavat 16,5 tuntia, tosin kuljettavaakin oli lähelle tuhat kilometriä. Oulu-Rollo-välin sahaaminen tuntuikin yhtäkkiä aika nopeelta menolta. :) Mut todellisuudessa matka meni ihan mukavasti, mitä välillä meinas hiukka peppu puutua. Onneks oltiin sentään Sleeper-luokassa, niin välillä pääsi yläpetille pötköttämään ja illalla/yöllä sai vähän nukuttuakin.

Meidän kanssa samassa välikössä matkusti intialainen perhe, olivat Keralasta alunperin, mut nykyään Goassa töissä. Tosi mukavia ja kiinnostuneita Suomesta ja suomalaisista tavoista. Paikallisia hämmästyttää aina eniten se, et miten Suomessa ei asuta vanhempien kanssa yhdessä kunnes mennään naimisiin (ja sen jälkeenkin).

Mut joo, saavuttiin Margaoon, Goan "tienristeykseen" n. kahden maissa yöllä. Suunnitelmana oli mennä yöks hotelliin ja lähteä siitä sitten kohti jotain rantakohdetta. Ei mennyt tämäkään niinku Strömsössä! Kaikki hotellit oli täynnä. Siis kaikki. Kukaan taksi, riksa tai avulia aatu ei suostunut lähtemään viemään meitä mihinkään. Oltiin siinä sit lievän hoo moilasina, et mitäs kummaa me nyt tehdään...

Päädyttiin sit vaan istuskelemaan asemalla aamuun asti, pelattiin koko yö arvauspeliä. Se oli parasta! :) Pysy ihan hyvä fiilis vaikka välillä meinaskin olla pikkaisen kylmä, täällä yöt on yllättävän vilpoisia. Sit jossain kuuden maissa suunnattiin kohti bussiasemaa, oltiin aateltu et mennään Mapusa-nimiseen kaupunkiin ja sieltä näille pohjoisen rannoille. Kun päästiin asemalle, siellä oli tosi kiihkeä viiksimies vastassa, hirveä touhotus päällä. "No bus to Mapusa. Bus to Panjim! Local bus! Go go go! Fast! Go go go!" No, se viittilöi meille bussin joka oli jo lähdössä, hypättiin kyytiin ja mentiin sit Panjimiin.

Goassa ollan menty joka paikkaan bussilla, se on hauskaa ja halpaa! Kuulutuksia ei ole, bussin ikkunassa ei myöskään yleensä näy paikkaa mihin se menee...mut ei hätää! Molemmat funktiot hoitaa kovaääninen rahastaja! Aina ollaan hyvin päästy perille!

Päädyimme siis Goan pääkaupunkiin Panjimiin, jossa viihdyttiinkin pari päivää. Fiilis oli aika eurooppalainen, johtuen pitkästä portugalilaisten läsnäolosta, Goahan oli osa Portugalia vielä 60-luvun alussa. Lisäksi johtuen turismin tuomista rahoista ja vähäisestä väkimäärästä, Goa tuntuu olevan vain puoliksi Intiaa. Panjim on esimerkiksi ylivoimaisesti siistein intialainen kaupunki missä ollaan oltu. Toki sekään ei mikään kliininen ole, mut kuitenkin.

Panjimistakin majoituksen etsiminen oli hiukka haasteellista, kaikki paikat tuntuivat olevan täynnä, johtuen varmaan viikonlopusta ja siitä, että sesonki on jo pikkuhiljaa alkamassa. Varsinkin intialaisia turisteja oli valtavasti. Tavattiin kuitenkin yks paikallinen tyyppi, joka käytti meitä ensi monessa hotellissa (kaikki täynnä tai ihan törkeän hintaisia huoneen tasoon nähden) ja kun niistä ei löytynyt mitään, se sanoi et silläkin on kyl omassa kotitalossaan pari huonetta, mut tosi "basic, no tv, no a/c". Mentiin sit katsastamaan ne.

Huone oli siis kellarikoppi, missä oli pelkka patja ja paljas loisteputki katossa. Aivan hirveä! Oltiin jo ihan, et "Ei ei, äkkiä pois!", mut sit se näytti meille vielä yläkerrassa olevan huoneen, sen oman/veljen käytössä olleen. Se olikin ihan kiva! Aika perushuone mut kuitenkin ihan ok, ja hinta oli ihan reilu 600 rupiaa (n. 8,5€) yöltä. Otettiin se!

Panjimissa oltiin siis käytännössä kotimajoituksessa Minan (tain Munin tai M???) ja Orlandon,sen veljen, kämpillä. Varsinkin Orlando oli mukava ja avulias tyyppi, joka puhui täysin ymmärrettävää amerikan-/kanadanenglantia. Niiden faija oli puoliksi intialainen ja puoliksi portugalilainen ja  niiden äiti oli "anglointialainen". Ilmeisesti äiti oli muuttanut Kanadaan ja ainakin Orlando oli varmaan viettänyt lapsuutensa siellä.

Veljesten serkku pitää muuten aivan sikahyvää ravintolaa, sellaista ku Viva Panjim! Mietittiin eka, et suositeltiinko sitä vaan koska se oli sen serkun paikka, mut oli oikeesti namia. Itse asiassa aivan mielettömän hyvää ruokaa ja sikahalvalla! Jos ootte Panjimissa nii tsekatkaa!

Kaytiin myös pyörimässä Old Goassa, vanhassa, nyt jo hylätyssä, pääkaupungissa. Aikoinaan se on ollut yhtä loistelias ku mikä hyvänsä Euroopan suurkaupunki, mut sitten valtavat kolera- ja malariaepidemiat on tehneet siitä aavekaupungin täynnä valtavia katedraaleja ja luostareita. Jännä paikka, jännää on myös se, et ollaan käyty Intiassa useammassa kirkossa kuin hindutemppelissä. Tää Etelä-Intia, varsinkin Goa ja Kerala, ovat tosi kristittyjä alueita.

Mut nyt ollaan saavuttu Arambol Beachille, yhdelle Goan pohjoisimmista rannoista. Tää tuntuu aivan paratiisilta. Nyt mä lähden uimaan!

-Tuomas

muita turisteja! jes!

Ei oo todellista! Vihdoinkin kun saan aikaseks päivittää blogia ja oon valinnu ison nipun kuvia ekalta Intian-viikolta, nettiyhteys on niin hidas ettei se anna ladata niitä tänne ollenkaan. Tää paikka on toinen niistä wifi-paikoista joita oon täältä Kovalamista löytäny, täytyy kokeilla paremmalla onnella sitten vielä siitä toisesta... no nyt on sitten paljon tekstiä, koittakaa kestää :)

Aloinkin hiljalleen jo ajatella, että täällähän on ihan mukavaa, mutta nyt taas alko ärsyttää niin sairaasti. Intia on oikeasti niin rasittava matkailumaa, ettei mitään rajaa. Myönnetään, mulla on varmasti asenneongelma. Ja myöskään, en valmistautunut tarpeeksi. Ennen matkaa ahmin tietoa niin paljon kuin ehdin Thaimaasta, mutta Intia-tiedon hankkiminen jäi ihan nollille. Ja Intiasta, jos mistä, olisi pitänyt hankkia tietoa etukäteen.

No, mutta. Nyt ollaan vietetty hyvin leppoisaa rantaelämää neljä viimeisintä päivää, ja on ollut kyllä oikein mukavaa! Ollaan Keralan Kovalamissa, ja tää on tällainen ihana turistimesta! Uskokaa tai älkää, mutta tuntui todella kivalta päästä vaihteeksi paikkaan, jossa on muita länsimaalaisia, kivoja rantaravintoloita, käytettyjen kirjojen kauppa, nettikahviloita sun muuta. Satuimme aloittamaan matkamme täällä yhdestä Intian sekavimmista, liikennekaoottisimmista, saasteisimmasta ja meluisimmasta suurkaupungista ja jatkoimme matkaamme halki Tamil Nadun, osavaltion, jossa emme juuri muita valkoihoisia nähneet. Ajattelimme Suomessa välttävämme matkallamme pahimpia turistipaikkoja, mutta tämä Kovalam oli nyt juuri sitä mitä tarvitsimme.

Olemme myös jutelleet monille kanssamatkustajille, joita olemme tavanneet majatalossamme sekä ravintoloissa. Thaimaa oli niin pullollaan reissareita, että muiden backpackereiden kanssa tuli loppujen lopuksi sosialisoiduttua melko vähän. Täällä tuntuu jotenkin mahtavalta jutelle joillekin, jotka ovat kokeneet tämän saman, oudon maan ja jotka ymmärtävät sitä englantia, mitä me puhumme. Seinänaapureinamme on mukava ruotsalainen keski-ikäinen pariskunta, joista nainen puhuu suomea, koska on Pohjois-Ruotsista! Olipa hauskaa jutella suomeksi. Ja sitten tapasimme kanadalaisen niinikään keski-ikäisen pariskunnan, joka on vuoden reissulla ja jonka mielestä mikään ei ole niin vaikea matkailumaa kuin Kiina, jonka kyllä uskomme täysin. Ja sitten tapasimme hauskan britin Thomaksen, jonka kanssa päivittelimme intialaisten miesten massiivisia viiksiä ja ihmettelimme, mitä järkeä on siinä, että oluen myyminen on Intiassa kiellettyä, mutta sitä saa silti joka paikasta, mutta jos poliisi tulee, pullot täytyy piilottaa, paitsi jos ravintola lahjoo poliisin, niin asia on okei. Olutta ei siis ikinä lue menussa, mutta silti Intiassa valmistetaan mainiota Kingfisheriä, jota saa aina ”tiskin alta”. Tosin voi myös olla, että kaikki paikat eivät ole vain hankkineet anniskelulupia tai vastaavaa, en siis ole ihan varma, onko oluen myyminen täällä varsinaisesti laitonta. Mutta kyllä on hankalaa!

Kovalamin rantojen sanotaan olevan Intian parhaimpia, joten siksi tulimme tänne. No, rantaelämä on täällä ihan mukavaa, koska kaikki palvelut ovat lähellä, mutta uiminen on haasteellista hillittömien aaltojen takia. Tosin Tuomas tykkää ihan hirveästi ja hyppii aalloissa joka päivä kuin delfiini. Mä en oo koskaan aikasemmin edes nähny noin isoja aaltoja, huh! Täältä olisi tarkoitus jatkaa niinikään Keralassa sijaitsevaan Varkalaan, myös rantakohde, ja sitten Goalle. Nyt on näitä rantapaikkoja aika paljon suunnitelmissa, mutta ihan kiva vaan!

Yksi hieman rassaava, joskaan ei hermoja totaalisesti vievä asia on ollut jatkuvat sähkökatkokset. Intiassa sähköntuotanto on ilmeisesti yksinkertaisesti aivan liian riittämätöntä yli miljardille ihmiselle, ja sähkökatkoksia on ollut kaikissa paikoissa, joissa olemme käyneet. Pahin oli Kanyakumarissa; sähköt katkesivat noin kahden tunnin välein aina muutamaksi minuutiksi kerrallaan. Tästä ei siis muuten olisi mitään haittaa, mutta siis koska olemme majoittuneet hotelleissa, olemme saaneet sellaista luksusta kuin TV:n, ja täällä näkyy noin 90 kanavaa, joista noin viisi leffakanavaa näyttää tauotta amerikkalaisia leffoja, ja arvaatte varmaan, että sähköt katkeavat juuri sillä sekunnilla, kun pahis yllättää James Bondin ja jännitys on käsinkosketeltavissa. Sähkökatkosten takia täällä ei myöskään kannata juuri syödä jäätelöä; se on juuri niin hyvää kuin miltä moneen kertaan sulaneen ja uudestaan jäätyneen jäätelön voisi kuvitella maistuvan.

Intialaisten myyjien innokkuus ja periksiantamattomuus on ihan omaa luokkaansa. Jos menee kioskiin ostamaan vettä ja mandariineja, myyjä kysyy, tarvitsemmeko omenoita? Viinirypäleitä? Keksejä? Pringlesejä? Hei, tarvitsetteko paristoja? Entä limsaa? Tai jos kävelee basaarialueella, niin johan on sisäänheittäjää ja markkinamiestä ja päälle vielä katukaupustelijat. Toki Thaimaassakin oli vastaavaa, mutta intialaiset ovat vielä paljon, paljon päällekäyvempiä. Voi kun joku hoksaisi täällä, että länsimaalaiset lähinnä ahdistuu siitä hullusta tuputtamisesta, ja voisivat ostaakin jotain, jos saisivat ensin katsella rauhassa. Onneksi alan jo tottua tähän meininkiin, en enää ärsyynny vaan päätin että hymyilen kaikille ja pysyn positiivisena!

Intia tuntuu monin tavoin niin ihmeelliseltä yhteiskunnalta, ettei sitä voi olla ihmettelemättä. Maa tuntuu pitävän kiinni omista perinteistään ja tavoistaan kynsin hampain kiinni, ja länsimaalaistuminen olisi suunnilleen kauheinta, mitä voisi ajatella. Konservatiivisuus ja byrokraattisuus ihmetyttää jatkuvasti, vaikka siitä tiesinkin etukäteen. Monet ei myöskään tunnu tietävän Suomi-nimisen maan olemassaolosta. Usein kysytään, että mistä olemme, ja kun sanomme Finland, sanoo intialainen, että aah, England. Sitten me: no, Fin-land. Intialainen: Fing-land. Ja keskustelu päättyy eikä me olla ihan varmoja, tietääkö intialainen edes koko maata. Ja sitten, tämä on kaikkein käsittämättömintä, kysymys kuuluu: so do you speak spanish? Jostain kumman syystä meiltä on kysytty vaikka kuinka monta kertaa, onko meidän äidinkieli espanja.

Tällaisia tarinoita tällä kertaa!

-Milka

 

Kanyakumari

Hello!

Ollaan Kanyakumarissa, Intian eteläisimmässä kärjessä. Hurjaa! Rannalta näkee rajattomasti merta etelään, länteen ja itään. Tää on aika pikkupaikka, joten suhteessa täällä on todella rauhallista. Toki koko ajan kadulla ja rannalla joku tuputtaa jotain, taksia, helmiä, kiertoajelua, valokuvan ottamista tms, mutta liikenne on paljon rauhallisempaa kuin isommissa kaupungeissa, joten tää tuntuu ihan hermolomalta.

Alkujärkytyksestä ollaan selvitty, tai ainakin minä, Tuomas on ollu aikaisemmin Intiassa. Täällä on vain jotenkin niin erilaista matkustaa kuin Thaimaassa, mikä johtuu tietenkin siitä, että siellä oli kaikkialla hirveästi länsimaisia turisteja. Tosin me ollaan nyt oltu vain täällä Tamil Nadussa, taatusti Keralassa ja Goalla on enemmän turisteja. Tähän mennessä ollaan siis oltu Chennaissa, Maduraissa ja nyt täällä Kanyakumarissa. Kaikissa näissä paikoissa on kyllä ollu hirveesti Intialaisia turisteja, täälläkin kaikki hotellit ja ravintolat on pullollaan Intialaisia matkustajia.

Asiat tuntuu edelleen välillä hankalilta, mutta kyllä tähän tottuu. Internet-yhteyttä ei meinaa löytää mistään, täälläkin wifi-yhteys löytyi vain kaikkein ökyimmästä hotellista, ja oli suht kallis, joten siksi maksoin vain tunnin ja laitan kuvia sitten myöhemmin. Pyykinpesu oli myös ihmeellistä; pitkässä listassa oli kaikkien (intialaisten) vaatekkappaleiden nimet, ja siitä piti rastittaa, kuinka monta mitäkin oli, ja maksu oli kappaleen mukaan. Tuntui lievästi hölmöltä seistä siinä hotellin aulassa pyykkipussi kädessä ilman tietysti mitään muistikuvaa, kuinka monta T-paitaa ja alushousua siellä on. Poika onneksi lupasi ottaa pussin ja laskea ne. Thaimaassa pyykistä maksettiin siis aina painon mukaan, ja pyykkäyspaikkoja oli ihan kaikkialla, täällä niitä tuntuu olevan vain hotelleissa.

Ruoka on onneksi edelleen hyvää ja se on halpaa ja sitä on tarjolla kaikkialla. Intialainen ruoka tosin tuppaa olemaan melko lihottavaa, täynnä voita ja hiilareita! Ei ihme että kaikki paikalliset naiset on melkoisia matameja. Hedelmiä onneksi myydään myös kioskeissa, ihana saada jotain tuoretta välillä. Jostain syystä sekä intialaisessa että thaimaalaisessa ruokakulttuurissa sellainen asia kuin tuoresalaatti tuntuu olevan mysteeri.

Halpaa täällä on, todellakin. Kun hoksattiin, että meidän budjetilla voi hyvin majoittua hotelleissa, ollaankin majoituttu vain niissä. Ja huvittavaa on se, että mua aina sanotaan madamiksi. Ihan hauskaa. Mutta kyllä mua edelleen hieman ahdistaa nää paikalliset miehet, jotka tuijottaa aina ja kaikkialla. Missään ei oikein saa olla rauhassa, vaan jatkuvasti on joku huutamassa jotain. Ja täällä saa olla koko ajan supervaruillaan, koska hyvin monet yrittää huijata. Monesti esimerkiksi kioskissa ei ole hintoja näkyvissä, joten ei oikein voi tietää, paljonko oikea hinta on ja paljonko meiltä pyydetään ylimääräistä. Ja kaikki haluaa meiltä rahaa, milloin milläkin syyllä. Yleensä ei kannata yksinkertaisesti vastata kenellekkään, joka kysyy, keitä me ollaan ja mistä tullaan, koska he haluavat joko olla oppainamme tai ottaa kuvan ja sitten pyytävät rahaa.

Mutta kyllä tää tästä!

Miksulle ja Mirmille paljon synttärionnea :)

-Milka

 

Uaak!

Ollaan Intiassa. Ensivaikutelma? Apuaaaaa!!! Meteli on korvia huumaava, kun kaikki sadat ja tuhannet autot, bussit ja riksat toottailee jatkuvasti. Oltiin varattu taalta Chennaista kaheks yoks hostelli, joka oli tosi halpa, ja osoittautui myos aika kauheaksi. Tai ainakin tosi likaiseksi ja pahanhajuiseksi. Hostellissa ei tietenkaan oo langatonta nettiyhteytta, eika tunnu olevan missaan kahviloissakaan, joten netin kayttoa varten pitaa tulla nettipaikkaan. Ei oo onneks kallista, tunti maksaa 30 rupiaa eli alle 50 senttia. (1 euro=70 rupiaa.)

Thaimaassa oli niin ihanan helppoa ja puhdasta ja hymyilevia, ystavallisia ihmisia. Kaikkialla oli helppo liikkua kavellen, taalla se tuntuu vaikealta kun on niin hirveasti ihmisia ja liikennetta. Kaikkialla on tosi likaista ja kaupungissa on hirveasti saasteita. Ja kaikki ihmiset tuijottaa meita jatkuvasti ja kaikkialla, ja kukaan ei hymyile. Ja kaikki on hirvean byrokraattista; passi on pakko pitaa mukana koko ajan, koska sita tarvitaan kaikkeen: rahanvaihtoon, junalipun ostoon, netin kayttoon tunniksi... hostellille kirjautuessa piti tayttaa lomakkeeseen vaikka mita tietoja Suomen kotiosoitteesta lahtien. Myos meidan passeista otetaan ahkerasti kopioita, esimerkiksi just kun lentokentalla vaihdettiin rahaa, otettiin meidan passeista kopiot. Outoo.

No huomenna kuitenkin onneks jatketaan matkaa, ei kummankaan tee varsinaisesti mieli jaada tanne levottomaan Chennaihin sen pidemmaksi. Oltiin suunniteltu kayvamme ranskalaisvaikutteisessa Pondicherryssa, mutta sinne ei oo talla hetkella liikennetta, koska tiet on tulvien vuoksi kayttokelvottomia. Tai nain siis ymmarsimme, englantia taalla kylla puhutaan mutta niin ihmeellisesti ettei siita meinaa saada selvaa. Ostettiin siis junaliput Maduraihin, ja siita jatketaan sitten viela etelammaksi, ja siita Keralaan ja sitten Goalle. Onneks meilla on Lonely Planet, koska siella vinkattiin toimistosta, missa myydaan junalippuja ainoastaan turisteille! Hyvin loydettiin se, eika ollut jonoa. Jes. Ei oo kyl pahemmin muita turisteja taalla nakynykkaan.

Ehka taa Intia alkaa viela nayttaa valoisammalta. Hyvia puolia on ainakin ne, etta ruoka on taivaallista ja kaikki naiset pukeutuu niin kauniisti! Rautatieasemalla ihailin vain niin upeita sareja, kaikissa sateenkaaren vareissa!

-Milka